
LUMA-toiminnalla tuetaan matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajien työtä sekä tarjotaan lapsille ja nuorille iloa ja elämyksiä tieteen ja teknologian parissa. Lisäksi tavoitteena on tehdä LUMA-opetuksen tutkimusta uusien opetusmenetelmien ja oppimisympäristöjen kehittämiseksi. Tärkeä toiminta tarvitsee kuitenkin lisärahoitusta.
“Halusimme avata LUMA-rahaston, jotta yhä useammalla lapsella ja nuorella sekä opettajalla olisi mahdollisuus saada tukea kiehtovien LUMA-aineiden ja teknologian opiskeluun ja harrastamiseen Suomessa ja kansainvälisestikin”, kertoo Valtakunnallisen LUMA-keskuksen johtaja, professori Maija Aksela.
LUMA-rahasto on avattu Helsingin yliopiston rahastojen yhteyteen Akselan 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Syntymäpäiväjuhlia vietetään LUMA-juhlaseminaarin yhteydessä 11. marraskuuta. Aksela toivoo muiden muistamisten sijaan lahjoituksia lasten ja nuorten hyvän LUMA-tulevaisuuden tukemiseen.
Lahjoitusten turvin LUMA-toimintaa tullaan kehittämään ja laajentamaan. Lisäksi tuetaan toimintaan liittyvää tutkimusta sekä uusien opetusmenetelmien ja oppimisympäristöjen kehitystyötä Suomessa ja kansainvälisesti.
“Tarvitsemme pienempiä ja isompia lahjoituksia tutkimukseen, uusien opetusinnovaatioiden pohjaksi sekä erityisesti nuorten tutkijoiden tukemiseen. Yhden nuoren tutkijan vuosirahoitus on 21 000 euroa.”
Lisäksi lahjoituksilla voi tukea esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajien täydennyskoulutusten järjestämistä, joka nykyisessä taloudellisessa tilanteessa jää usein vähäiseksi koulujen resurssipulan vuoksi.
“Opettajat ovat avainasemassa oppimisen ja innostuksen tukemisessa. He tarvitsevat kaiken tuen arvokkaalle työllensä ja tietoa uusista tutkimustuloksista, innostavista opetusmenetelmistä ja mahdollisuuden myös itse tehdä tutkimusta”, Aksela sanoo.
Iloa tieteistä jo pienelläkin lahjoituksella
“Nykyinen rahoituspohjamme on kaikkeen kivaan valitettavasti liian vähäinen. Olemme hyvin pitkään toimineet vähän talkooperiaatteella, mutta suurella sydämellä”, Aksela sanoo.
Esimerkiksi Summamutikka-resurssikeskuksen lasten matematiikkakerhot ovat olleet suosittuja, mutta niiden jatkamiseksi ei ole enää saatu tarpeeksi rahoitusta säätiöiltä.
“Vain 50 eurolla tuet yhden lapsen osallistumista kuuden viikon mittaiseen tiedekerhoon! 500 eurolla 10 lasta pääsee kokemaan tieteen iloa ja elämyksiä!” Aksela kannustaa.
LUMA-rahaston sivuille: www.helsinki.fi/insight/luma päivittyy jatkuvasti uusia lahjoituskohteita. Yli 1000 euroa lahjoittaneet pääsevät mukaan Helsingin yliopiston Kirahviklubiin. Jäsenille on tarjolla erityisiä tilaisuuksia ja muita etuja.
Muistathan myös, että 850–250 000 euron lahjoitukset tiedettä edistävään tarkoitukseen julkista rahoitusta saavalle yliopistolle tai sen yhteydessä olevalle yliopistorahastolle saa väliaikaisen tuloverolain muutoksen johdosta vähentää puhtaasta ansiotulosta. Helsingin yliopisto ilmoittaa kaikki yksityishenkilöiden vuosina 2009–2012 tekemät lahjoitukset vuosittain verottajalle verovähennysoikeuden toteutumiseksi.
_____________________________________________________________________
Lue lisää LUMA-rahaston esitteestä tai rahaston verkkosivuilta. Lahjoituksen teet helpoiten Helsinki Insight -verkkosivun kautta. Muistamiset Maija Akselan merkkipäivän kunniaksi merkinnällä “Maija Aksela 50v.”
Teksti: Elisa Lautala. Kuva: Veikko Somerpuro.
Julkaistu: 18.10.2011
Keskustelua aiheesta
Aiheesta ei ole vielä keskustelua.
Kirjoita viesti