
Tapahtumat › Etelä-Suomi, Koulutukset, Pääkaupunkiseutu, Yleisötapahtumat
Summamutikka-keskus järjestää yhdessä Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen kanssa ensimmäisen valtakunnallisen Matematiikan opetuksen päivän maaliskuussa. Päivä järjestetään yhteistyössä Valtakunnallisen LUMA-keskuksen ja MAOL ry:n kanssa. Päivien teemana on Muutoksia ja mahdollisuuksia. Uudet opetusmenetelmät ja kokeilut, erityispedagogiikka ja teknologia tarjoavat tähän teemaan erilaisia lähestymistapoja.
Teknologia opetuksen tukena
Teknologiaa päivillä edustavat erityisesti CAS-laskimet, jotka ovat edustettuja työpajassa ja joista kuullaan YTL:n puheenjohtajan, Juha Kinnusen luento. Lisäksi pohditaan miten GeoGebraa hyödynnetään koulussa ja yliopistossa. Vähiten tunnettu opetusteknologian apuväline, joka päivillä myös esittäytyy, on älykynä. Älykynän avulla voi helposti tallentaa kirjoitettua tekstiä ja puhetta. Myös päivän viimeinen luento liittyy teknologiaan. Silloin kuullaan, miten ja mihin esimerkiksi matematiikkaa sovelletaan nykypäivänä.
Erilaiset oppijat
Erityispedagogiikan teeman alle päivillä mahtuvat niin lahjakkaat kuin erityistä huomiota tarvitsevat. Yksi päivän luennoista käsittelee matemaattisen ajattelun tukeminen koulupolun alussa. Lisäksi luvassa on Ajatellaan- hankkeen matemaattisten ja ajattelun taitojen esi- ja alkuopetusikäisten lasten harjoitusmateriaaliin tutustumista ja lukivaikeuden huomioimista matematiikan opetuksessa. Toisaalta esillä on myös matematiikkalehti Solmun matematiikkadiplomit sekä matematiikan olympiavalmennuksen esittely.
Menetelmät ja hyvät kokemukset
Edellisten aiheiden lisäksi päivillä ovat esillä erilaiset kokeilut ja kokemukset niin kouluissa kuin yliopistollakin, jotka on havaittu toimiviksi ja hyviksi. Esillä on mm. Martinlaakson lukion opetuskokeilu ja Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen paja-opetus. Myös Unkarilainen Varga-Nemenyi-menetelmään perustuva matematiikan opetus on päivillä näkyvillä samoin kuin Summamutikka-keskuksen kerho- ja täydennyskoulutustoiminta.
Päivien ohjelma tulee kattamaan matematiikan opetuksen kaikilla opetusasteilla. Kohderyhmässä ovatkin opettajat varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, tulevat opettajat, tutkijat, opetushallinto ja muut yhteistyötahot, media sekä kaikki matematiikan opetuksen ystävät. Jos siis kuulut joihinkin edellä mainittuihin tai olet muuten kiinnostunut matematiikan opetuksesta olet lämpimästi tervetullut päivään!
Tapahtuma on maksuton osallistujille. Ilmoittautuminen päiviin alkaa 31.1.2012 Summamutikka-keskuksen nettisivuilla.
Keskustelua aiheesta
Aiheesta ei ole vielä keskustelua.
Kirjoita viesti