
Kansallinen LUMA-verkosto tukee sekä edistää lasten ja nuorten luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimista, opetusta ja harrastuneisuutta, aineiden välistä integraatiota sekä opintoihin hakeutumista ja innostaa näiden aineiden opiskeluun ja opettamiseen. Sen keskeisenä tehtävänä on LUMA-aineiden opettajien ja tulevien opettajien osaamisen ja työn tukeminen elinikäistä oppimista edistämällä, esimerkiksi järjestämällä täydennyskoulutusta.
Verkosto edistää uusien opetusmenetelmien, -teknologioiden ja oppimisympäristöjen kehittämistä ja käyttöönottoa. Lisäksi sen tehtävänä on tiivis yhteistyö päättäjien kanssa sekä mediavaikuttaminen. Päättäjien ja suuren yleisön tietoisuutta LUMA-aineista ja niiden merkityksestä pyritään lisäämään.
LUMA-verkosto tukee eri puolilla Suomessa toimivien LUMA-keskusten toiminnan jatkuvuutta ja vakiinnuttamista sekä auttaa keskuksia verkostoitumaan. Verkosto edistää vuorovaikutusta eri yhteistyötahojen kesken sekä jakaa hyviä käytäntöjä. Verkosto tukee opettajankoulutuksen integrointia LUMA-toimintaan sekä edistää alan tutkimusta ja tutkimusperustaista opetusta. Kansallinen LUMA Sanomat – verkkolehti toimii yhteisenä valtakunnallisena tiedotus- ja vuorovaikutusfoorumina.
Vuonna 2010 perustettiin Suomeen kansallinen LUMA-neuvottelukunta, jonka tehtävänä on koordinoida ja kehittää Suomessa tapahtuvaa LUMA-toimintaa yhteisen strategian [PDF] pohjalta. Neuvottelukuntaan kuuluu jäseniä korkeakouluista, opetushallinnosta, elinkeinoelämästä, järjestöistä, Kuntaliitosta ja tiedekeskuksista. Se tekee yhteistyötä kaikkien LUMA-aineiden opetuksesta kiinnostuneiden tahojen kanssa.

LUMA-toiminta (lyhenne sanoista LUonnontieteet ja MAtematiikka) on ollut aktiivista Suomessa vuodesta 1996 lähtien. ”Nk. LUMA-projekti oli matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämisprojekti Opetushallituksessa vuosina 1996-2002. Projekti oli osa opetusministeriön koordinoimaa valtakunnallista kehittämisohjelmaa, jonka tarkoituksena on ollut nostaa suomalaisten matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen kansainväliselle tasolle. Vuonna 2003 kehitystyö jatkui nimellä Matematiikan ja luonnontieteiden kehittämisohjelma. Tavoitteena oli edelleen matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen ja osaamistason nostaminen ja kiinnostuksen herättäminen näiden aineiden opiskelua kohtaan. LUMA-hanke päättyi vuoden 2003 lopussa. Kehittämistyö jatkuu valtakunnallisessa LUMA-keskuksessa” (LUMA-ohjelma, Opetushallitus, 2011).
Valtakunnallinen LUMA-keskus perustettiin 9.12.2003 ja sen virallisia avajaisia vietettiin Helsingissä 28.02.2004. Keskuksen perustaneeseen johtoryhmään kuuluivat edustajat opetusministeriöstä, Opetushallituksesta, Helsingin yliopiston biotieteellisestä tiedekunnasta, käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, Helsingin kaupungin opetusvirastosta (kuntien edustaja), Kemianteollisuus ry:stä, Metsäteollisuus ry:stä, Taloudellisesta tiedotustoimistosta ja Teknologiateollisuus ry:stä.
Valtakunnallisen LUMA-keskuksen strategiassa (2005) keskus määritellään seuraavasti: ”Se on Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima sateenvarjo-organisaatio koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyölle”. Keskuksen tavoitteena on luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian oppimisen, opiskelun ja opetuksen edistäminen kaikilla tasoilla. Keskukseen kuuluu seitsemän resurssikeskusta: BioPoP, Geopiste, F2k, Kemma, Linkki, LumO ja Summamutikka, jotka toimivat kolmessa eri tiedekunnassa Helsingin yliopistossa. Yhteistyötä tehdään myös lääketietellisen tiedekunnan, farmasian tiedekunnan sekä Aalto-yliopiston kanssa.
Valtakunnallisen LUMA-keskuksen yhdeksi tavoitteeksi on asetettu LUMA-toiminnan vahvistaminen koko Suomessa. Tavoitteen toteutumiseksi on edistetty LUMA-keskusten syntymistä eri korkeakoulujen yhteyteen eri puolille Suomea. Vuodesta 2007 lähtien Suomeen on eri korkeakoulujen toimesta perustettu seuraavat LUMA-keskukset: OuLUMA-keskus (Oulun yliopisto), Resurscentrum (Åbo Academy), Itä-Suomen LUMA-keskus (Itä-Suomen yliopisto), Keski-Suomen LUMA-keskus (Jyväskylän yliopisto) ja LUMATE-keskus (Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto). Mukana toiminnassa on myös Turun yliopisto, jossa LUMA-keskuksen valmistelu on meneillään.
Vuonna 2009 Opetushallituksen asettama matematiikan ja luonnontieteiden neuvottelukunta (2009) suositteli LUMA-toiminnan vahvistamista Suomessa eri korkeakoulujen yhteisellä LUMA-keskusten verkostolla. Tavoitteen toteuttamiseksi asetettiin vuoden 2010 alusta alkaen kansallinen LUMA-neuvottelukunta.
Kansallisen LUMA-neuvottelukunnan tehtäväksi määriteltiin seuraava: ”Se laatii valtakunnallisen LUMA-strategian LUMA -toiminnan pohjaksi, sopii painopistealoista sekä yhteistyöhankkeistta ja niiden rahoituksesta. Lisäksi neuvottelukunta sopii yhteisestä tiedotuksesta ja hankkeeseen liittyvästä tutkimuksesta sekä kansainvälisistä yhteistyöhankkeista ja vaihtaa kokemuksia erilaisista toimintamalleista.”
LUMA-neuvottelukuntaan kuuluu jäseniä eri yhteistyötahoista eri puolilta Suomea ja sitä on täydennetty myöhemmin. Vuosina 2010-2013 sen puheenjohtajana toimii valtakunnallisen LUMA-keskuksen johtaja ja sihteerinä sen koordinaattori.