Matematiikan ja luonnontieteiden opettajankoulutuksen ajankohtaisia kuulumisia

Miltä näyttää matematiikan ja luonnontieteiden opettajankoulutuksen nykytila ja tulevaisuus Suomessa? LUMAT –lehdessä julkaistu erikoisnumero antaa monipuolisen katsauksen matematiikan ja luonnontieteiden opettajankoulutukseen. Lajissaan ensimmäinen erikoisnumero tukee opettajia uusien opetussuunnitelman perusteiden käyttöönotossa.

Opettajankouluttajat – tulevaisuuden tekijät – ovat avainasemassa suuntaamassa ja rakentamassa Suomelle hyvää tulevaisuutta innostuneiden ja taitavien opettajien kautta.

Suomeen tarvitaan lisää alasta innostuneita opiskelijoita eri asteilla sekä tulevia opettajia. LUMA-keskus Suomen yhtenä tavoitteena onkin vahvistaa LUMA-aineiden opettajien perus- ja täydennyskoulutusta sekä niiden tutkimusta yliopistojen ainelaitoksilla, opettajankoulutuslaitoksilla ja normaalikouluissa eri puolilla Suomea sekä edistää näiden tahojen yhteistyötä.

Tavoitteeseen pääsemiseksi perustettiin kansallinen LUMA-opettajankoulutusfoorumi vuonna 2014.

Kaksi kertaa vuodessa kokoontuvaan foorumiin on kutsuttu kaikki alan opettajankouluttajat Suomesta. Foorumin jäsenet kehittävät opettajankoulutuksen laatua yhteistyössä, käsittelevät LUMA-alojen opettajankoulutuksen ajankohtaisia asioita sekä tekevät sitä edistäviä päätöksiä.

Tietoisuuden ja yhteistyön lisäämiseksi koottiin ensimmäinen LUMA-aineiden opettajankoulutusta Suomessa kuvaava erikoisnumero LUMAT-lehteen (LUonnontieteiden, MAtematiikan ja Teknologian opetuksen tutkimus ja käytäntö).

Kirjoituspyyntökutsu lähetettiin avoimesti kaikille alan opettajankouluttajille. 29.10.2015 ilmestyneessä ensimmäisessä ja historiallisessa LUMA-opettajankoulutuksen erikoisnumerossa julkaistiin 18 artikkelia eri puolilta Suomea.

Erikoisnumeroon valitut artikkelit kuvaavat monipuolisesti matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksen nykytilannetta Suomessa. Pääosa on toimintaa kuvaavia yleisartikkeleita. Mukana on kolme tutkimusartikkelia ja kaksi näkökulma-artikkelia.

Esimerkiksi opetusneuvos Armi Mikkola avaa suomalaisen opettajankoulutuksen nykytilannetta ja haasteita artikkelissaan ”Mitä kuuluu opettajalle?”. Muissa artikkeleissa tulee monipuolisesti esille opettajankouluttajien luovuus ja innostunut koulutuksen kehittämisen henki opettajankoulutuksessa eri puolilla Suomea. Niissä esitellään myös uusia pedagogisia innovaatioita ja opettajankoulutuksen tulevaisuuden näkymiä.

Suomessa opettajankoulutusta kehitetään tutkimuspohjaisesti uusimman tutkimustiedon pohjalta. Myös peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman perusteiden uudet painotukset (esim. tutkimuksellinen opiskelu, TVT, eheytyvä opetus, koulun ulkopuolisten oppimisympäristöjen käyttö) otetaan huomioon.

Toivomme, että tässä historiallisessa erikoisnumerossa esitetyt artikkelit tukevat koulujen opettajia uusien opetussuunnitelmien perusteiden käyttöönotossa. Ne toimivat myös rakentavan keskustelun herättäjinä ja edistävät alan laadukkaan opettajankoulutuksen kehittymistä eri puolilla Suomea.

Tutustu avoimesti verkossa saatavilla olevaan LUMA-opettajankoulutuksen erikoisnumeroon: LUMAT 6/2015.

Teksti: Maija Aksela, Pekka Hirvonen & Peter Hästö.