LUMA-keskus Suomi

Nuori tutkii valon heijastumista jään läpi.

Olemme 11 yliopiston tiedekasvatukseen keskittyvä verkosto. Meidän tavoitteenamme on innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden (matematiikka, ympäristöoppi, luonnontieteet ja teknologia) opiskeluun ja harrastamiseen uusimman tiede- ja teknologiakasvatuksen avulla. Lisäksi tuemme opettajien elinikäistä oppimista varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa sekä vahvistamme tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.

LUMA-keskus Suomella on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama valtakunnallinen tehtävä turvata LUMA-osaajien riittävä määrä sekä osaamisen korkea taso koko maassa.


Ajankohtaista verkostoltamme

  • Tiedekasvatukselle Suomen Kulttuurirahaston rahoitusta ympäri Suomen
    Suomen Kulttuurirahasto jakoi tiedekasvatukseen suunnattuja Tiede tutuksi -apurahoja runsaat 800 000 euroa yhteensä kahdelletoista hankkeelle. Esimerkiksi, Helsingin yliopisto sai Tiede-tutuksi apurahoja neljälle tiedekasvatushankkeelle yhteensä 279 000 euroa. Hankkeiden kohderyhmää ovat lapset ja nuoret. Tieteenaloja kuudesluokkalaisille esittelevien työpajojen järjestämiseen myönnettiin 85 000 euroa Paavo Koskisen rahastosta. Koululaisille suunnattujen … Jatka lukemista
  • Monialaista oppimista ja innostusta Aalto-yliopisto Juniorilla
    Suomessa on panostettu vahvasti nuorten luonnontieteellisen ja matemaattisen osaamisen sekä teknologian tuntemuksen kehittämiseen LUMA-keskus Suomi -verkoston kautta. Verkosto yhdistää suomalaiset yliopistot ja muut oppilaitokset, ja sen tehtävänä on tukea lasten ja nuorten innostusta ja osaamista LUMA-aloilla, jotka kattavat luonnontieteet, matematiikan ja teknologian. Lisäksi verkosto tukee opettajien … Jatka lukemista
  • Kansainvälinen toiminta vahvistuu: uusi yhteistyösopimus allekirjoitettu
    Perjantaina 15.2. allekirjoitettiin yhteistyösopimus (Memorandum of Understanding, MOU) Tbilisissä, Georgiassa Ilia State -yliopiston kanssa. Yhteistyö koskee LUMA-toimintaan liittyvää opettajankoulutusta ja tutkimusta. Se on viisivuotinen. ”Kansainvälisessä yhteistyössä opimme toisiltamme. Yhteistyösopimus on tärkeä avaus kehittää tutkimusperustaisesti uutta opettajankoulutukseen ja kouluopetukseen. Yhdessä olemme enemmän!”, sanoo johtaja, prof. Maija Aksela, … Jatka lukemista
  • Inspiroidu ja innostu LUMA-keskus Suomen kesäleireillä
    Pulahda mukaan LUMA-keskus Suomen kesäleireille oppimaan uutta, tutkimaan ja viettämään aikaa luonnossa. Luvassa on innostusta luma-aineista, leikkejä ja uusia ystäviä. Ilmoittautuminen on jo auennut eri puolilla Suomea, joten varaathan paikkasi ajoissa. Tutkimuksemme mukaan tiedeleirit innostavat tulevaisuuden tekijöitä opiskelemaan alaa.  LUMA-kesäleiri I (Lahti) Tule LUMA-kesäleirillemme kokeilemaan, tutkimaan … Jatka lukemista
  • Lasten lauantai: monitieteisyyttä ja hauskaa kokeilua
    Lapsille suunnattua LUMA-aineiden päivää vietettiin Jyväskylässä 17.2.2024. Pakkasen ja lumen keskellä lähes 80 lasta vanhempineen pääsi kokeilemaan ja ihmettelemään fysiikan, matematiikan ja kemian ihmeitä. Tapahtuman toteutti ensimmäisen vuoden LUMA-aineiden opettajaopiskelijat yhdessä Keski-Suomen LUMA-keskuksen kanssa osana Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille toimintaa. Vierailijat pääsivät kokeilemaan fysiikassa magnetismin saloja. … Jatka lukemista
  • Opettajat kestävän kehityksen vaalijoina
    Opettajilla on keskeinen rooli kestävyys- ja ilmastonmuutoksen kouluttajina, osoittaa uusin LUMAT-julkaisussa julkaistu tutkimus. Opettajien ilmastonmuutoksen sisältöön ja opettamiseen liittyvät tiedot ja taidot ovat yhteydessä heidän kokemaansa minäpystyvyyteen. Vertaisarvioitu tutkimusartikkeli on osa LUMA Science Helsinki -tutkimusryhmän kestävyys- ja ilmastonmuutos -tutkimusohjelmaa. Tutkimusohjelma toimii tiiviissä yhteistyössä LUMA-keskus Suomi -verkoston … Jatka lukemista


 

LUMA-keskus Suomi -verkostoon kuuluvat seuraavat yliopistot