Yhdessä kehittäen ja kehittyen – koulutuksia opettajalta opettajalle

Oletko kiinnostunut uusista opetusmateriaaleista ja -menetelmistä? Tai onko sinulla itselläsi ajatuksia siitä, miten matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetusta ja oppimista tulisi kehittää? LUMA-keskus Suomi -verkosto järjestää lukuvuosina 2024–2025 ja 2025–2026 koulutuksia, joissa jaetaan kokemuksia ja asiantuntijuutta opettajalta opettajalle. 

LUMA-keskus Suomi toteuttaa Opetushallituksen rahoituksella uudenlaisen koulutuksen, jonka tavoitteena on yhteisöllisesti tukea opettajien työssä kehittymistä ja kehittämistä. Tämä tavoite mielessämme olemme suunnitelleet koulutuksia, jotka rakentuvat uuden tiedon, itse tekemisen ja vuoropuhelun ympärille. Mikäli verkossa ja eri puolilla Suomea järjestettäviin koulutustilaisuuksiin on hankala osallistua, tarjoamme myös vaihtoehdon osallistua omatoimisesti itselle parhaana ajankohtana.

Opetushallituksen logo tekstillä Opetushallitus rahoittaa hanketta.

Kenelle koulutukset on suunnattu ja miten voi osallistua?

Kaikki ovat tervetulleita oppimaan toisiltaan! Koulutusaikataulusta näet koulutuksen kohderyhmän, aiheen, tarkemman ohjelman sekä oman alueesi lähikoulutukset (paikkakunnat Helsinki, Vaasa, Joensuu ja Oulu). Tulemme järjestämään tilaisuuksia varhaiskasvatuksen henkilöstölle, luokanopettajille ja aineenopettajille.

Osallistuminen tapahtuu ilmoittautumalla sähköisen lomakkeen kautta. Näin saat sähköpostiisi ajankohtaisen tiedon koulutuksista sekä osallistumislinkin. 


Koulutuksissa keskustellaan ja jaetaan materiaaleja

Tulemme järjestämään verkon välityksellä webinaareja, joiden tarkoituksena on tarjota uusia opetusmateriaaleja ja -menetelmiä opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen. Jokainen webinaari koostuu kolmesta osasta. Voit osallistua vain yhteen osuuteen tai koko tilaisuuden ajan. Webinaarit tallennetaan ja ajankohtaisista aiheista pääsee keskustelemaan myös verkon välityksellä webinaarien jälkeen. Lähikoulutuksista tiedotamme erikseen lisää myöhemmin.

1. Luento-osuus

Asiantuntijan, kuten opettajan, pitämä luento. Julkaisemme jokaisen webinaarin ohjelman ennakkoon. Ohjelma on aina räätälöity tukemaan joko varhaiskasvatussuunnitelmaa, perusopetuksen opetussuunnitelmaa tai lukion opetussuunnitelmaa. Ilmoitamme kohderyhmän ohjelmassa. Luennon kesto on noin 45 minuuttia, jonka päätteeksi webinaarissa saatetaan pitää lyhyt tauko.

2. Osallistu tekemällä itse tai keskustelemalla

Luennon jälkeen luennoitsija pitää lyhyen työpajan luennon aiheesta. Tarkoituksena on, että jokainen pääsee itse kokeilemaan tai keskustelemaan luennon aiheesta ohjeiden mukaan. Työpajan kesto on noin 30–45 minuuttia, jonka jälkeen voidaan tarvittaessa pitää pieni tauko.

 

3. Vapaa keskusteluosuus

Jokaisen webinaarin päätteeksi on mahdollisuus jatkaa keskustelua päivän aiheesta tai omasta opetuksesta. Jakaudumme tarvittaessa sopiviin pienryhmiin. Tässä osuudessa kuulemme myös mielellämme siitä, millaisia tarpeita kouluissa ja päiväkodeissa on ja millaiset ideat ja projektit ovat juuri nyt ajankohtaisia. Vapaan keskustelun kesto voi olla esimerkiksi puoli tuntia tai osallistujien oman tarpeen mukaan.

Tulevat koulutukset

Opettajalta opettajalle –infowebinaari uteliaille

  • 21.10.2024 kello 15.00–16.00
  • Kohderyhmä: kaikki kiinnostuneet
  • Ohjelmassa tulevien koulutusten esittelyä verkon välityksellä. 

STEAM – yhteisen oppimisen äärellä

  • 13.11.2024 kello 13.15–16.00
  • Kohderyhmä: luokanopettajat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö, mutta luento sopii myös muille
  • Luento-osuuden pitäjä: Sari Harmoinen, STEAM-dosentti, Oulun yliopisto
  • Tarkempi kuvaus aiheesta julkaistaan tällä sivulla lähempänä ajankohtana.
  • 13.15–14.00 Tervetuloa ja luento, lopussa mahdollisuus kysymyksille
    14.00–14.30 Keskustelutehtävä pienemmissä ryhmissä
    14.30–15.00 Koonti keskusteluista ja lyhyt tauko
    15.00–16.00 Avointa keskustelua oman opetuksen kehittämisestä. Jakaudumme tarvittaessa pienempiin ryhmiin.

Itsearviointi matematiikassa

  • 17.12.2024 klo 16.00–19.00
  • Kohderyhmä: aineenopettajat
  • Luento-osuuden pitäjä: Johanna Rämö, Yliopistonlehtori ja dosentti, Itä-Suomen yliopisto
  • Tarkempi ohjelma ja kuvaus julkaistaan tällä sivulla lähempänä ajankohtana.

Kevät 2025

  • Tammikuu: aiheena lapsen kielellinen kehitys matematiikan ja luonnontieteiden kautta. Kohderyhmänä erityisesti esiopetus ja alkuopetus.
  • Helmikuu: kaksi koulutusta, joiden kohderyhmänä aineenopettajat. Aiheet ovat tekoälyn hyödyt ja haitat sekä eriyttäminen yläkoulun LUMA-opetuksessa.
  • Maaliskuu: aiheena teknologiakasvatus varhaiskasvatuksessa.
  • Huhtikuu: kohderyhmänä aineenopettajat, aihe tarkentuu myöhemmin.
  • Toukokuu: kohderyhmänä luokanopettajat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö, aihe tarkentuu myöhemmin.

Katso koulutukset tallenteena ja osallistu keskusteluun myös jälkikäteen

Sähköisen alustan kautta pystyt osallistumaan koulutuksiin myös jälkikäteen. Tulemme keräämään webinaarien tallenteet työpajatehtävineen DigiCampus-alustalle, jossa pääset keskustelemaan muiden osallistujien kanssa virtuaalisesti. Näin osallistuminen ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Linkin alustalle katsomaan tallenteita saat ilmoittautuduttuasi.


Taustaa

LUMA-keskus Suomi kokosi syksystä 2021 alkaen yhteen noin 140 opettajaa tai ohjaajaa, jotka olivat kiinnostuneita LUMA-aineiden kehittämisestä. Mukana oli niin kouluja kuin päiväkotejakin. Yhdessä LUMA-verkoston asiantuntijoiden kanssa nämä oppimisyhteisöt kehittävät uusia toimintamalleja ja materiaaleja LUMA-aineiden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. Kehittämisyhteisöt valittiin mukaan vuosittaisen avoimen haun kautta, ja mukana oli erilaisia oppimisyhteisöjä eri puolilta Suomea. Uuden webinaarisarjan suunnittelussa on otettu huomioon LUMA-kehittäjiltä saatu arvokas palaute. Haluamme jatkossakin tarjota parasta mahdollista tukea oman opetuksen kehittämiseen ja opettajana kehittymiseen.

Koulut ja päiväkodit testasivat tavoitteiden pohjalta yhdessä kehitettyjä pilottiprojekteja. Näitä kehitettiin edelleen saadun palautteen perusteella. Koko kehittämisyhteisö tapasi säännöllisesti LUMA-kehittämispäivillä ja esitteli toisilleen kehittämistyön tilannetta ja tuloksia. LUMA-päivillä ryhmien kehittämiä malleja esitellään laajemmalle yleisölle.

Kehittämiskoulut ja -päiväkodit pääsivät toimintamallin kautta osallistumaan LUMA-keskus Suomen uuden valtakunnallisen tehtävän 2021–2024 valmisteluun ja toteuttamiseen yhteisöllisesti niin, että mukana oli opettajia, tutkijoita, opettajankouluttajia ja muita yhteistyötahoja. Päätavoitteena oli lisätä yhteistyötä paitsi koulujen sisällä myös muiden tahojen kanssa. Tämä yhteistyö tuki opetussuunnitelman toteuttamista ja opettajien jatkuvaa oppimista sekä innosti lapsia ja nuoria LUMA-aineiden pariin.

Työskentelyä tehtiin teemaryhmissä, joiden aiheet olivat valikoituneet osallistuvien koulujen ja päiväkotien toiveiden mukaan. 

  • Korkeakoulu-, tutkija- ja yritysyhteistyö Ryhmä keskittyi nimensä mukaisesti korkeakoulu-, tutkija- ja yritysyhteistyömallien kehittämiseen mukana olevissa kouluissa, jotka olivat pääosin lukioita ja yläkouluja. Ryhmässä kehitettiin esimerkiksi monialaisia ja syventäviä kursseja ja opintomatka.
  • Luonto oppimisympäristönä Ryhmässä kehitettiin ja toteutettiin erilaisia projekteja, joiden oppimisympäristönä oli lähiluonto. Pääosin projektit liittyvät kahteen teemaan: metsään ja veteen. Ryhmään kuului oppimisyhteisöjä päiväkodeista lukioihin.
  • Yhteisöllisyyttä tukevat mallit ja projektioppiminen Ryhmässä on kehitetty esimerkiksi kolmea eri mallia yhteisöllisyyden tukemiseen: Ensimmäinen on oppilaitosten välinen malli (yhteisöllisyyden toteuttaminen esiopetuksen, alkuopetuksen ja lukion välillä yhteisten tiedekerhojen avulla), toinen on koulun sisäinen malli (yläluokkien ja alaluokkien yhteistyö ja pysyvä malli koulun arkeen) ja kolmas on kaupungin sisäinen malli (LUMA-toimintasuunnitelman avulla lisätään oppilaitosten välistä yhteistyötä).
  • Teknologiakasvatus, ohjelmointi ja matematiikka Ryhmässä kehitettiin materiaaleja ja opetuskäytänteitä teknologiakasvatukseen, ohjelmointiin ja matematiikkaan. 
 

Lataa tästä itsellesi ryhmän kehittämä Arduino-opetusmateriaali:

Lataa tästä murtolukumysteeri, ryhmän kehittämä innostava oppimateriaali peruskoulun matematiikan opetukseen: