Miksi elohopea on nestemäistä huoneenlämmössä?

Miksi elohopea on nestemäistä huoneenlämpötilassa? Millainen on elohopean metallisidos? Miten metalli määritellään?

Elohopean nestemäisyys huoneenlämmössä perustuu siihen, että sen kaikki atomiorbitaalit ovat kokonaan täysiä ja atomin koko on suuri.

Elohopean valenssielektronit sijaitsevat täydellä 6s-orbitaalilla, joka sijaitsee lähellä voimakkaasti positiivista ydintä. Metallisidoksen yhteiskäyttöön annetut valenssielektronit piiloutuvat suurimmaksi osaksi aikaa tällöin elektroniverhoon. Piiloutuminen tekee elohopea-atomien välisen vuorovaikutuksen pienemmäksi huoneenlämmössä ja siksi sen olomuotona on neste. Neste-olomuodossa elohopealla ei ole normaalia metallihilaa, koska kiinteää rakennetta ei pääse syntymään. Atomit kohtaavat ja eroavat. Elohopea on kiinteässä olomuodossa alle −39 °C lämpötilassa.

Alkuaineet jaetaan metalleihin, puolimetalleihin ja epämetalleihin ominaisuuksien perusteella. Metallien ominaisuuksia ovat esimerkiksi sähkön- ja lämmönjöhtokyky, elektronien luovutus ja helppo muokattavuus. Suurin osa alkuaineista on metalleja.

Usein kysyttyä elohopeasta.

Veli-Matti Ikävalko, tohtorikoulutettava
Kemian laitos, Helsingin yliopisto

Evästeasetukset
LUMA-logo.

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.

Välttämättömät evästeet

Jos haluat tallettaa selaimeesi sivustoamme koskevat evästeasetukset, hyväksy välttämättömät evästeet.

Kolmansien osapuolten evästeet

Käytämme tällä sivustollamme mm. Google Analytics -palvelua kerätäksemme tietoa sivustolla vierailioista ja suosituimmista sisällöistä.

Näiden evästeiden hyväksyminen auttaa meitä kehittämään sivustoamme.