Kalliomaalausten värit ja eroosio

Millä kivikauden ihmiset maalasivat kalliomaalaukset? Mikä on maalin koostumus ja mikä on se aineosa, joka saa ne pysymään kallion pinnassa kymmeniätuhansia vuosia?

Keski-Euroopan luolamaalauksissa on käytetty pääasiassa erilaisia mineraalivärejä, jotka ovat geologisesti pysyviä (eivät siis haalistu).

Punainen on hematiittia (rautaoksidia) eli kansanomaisesti ilmaistuna punamultaa, kellertävä väri samankaltaista “keltamultaa” eli rautamineraalien värjäämää savista maa-ainesta. Myös ruskeaa väriä on saatu rautapitoisista savimaaesiintymistä, joita on esimerkiksi soissa. Musta on joissain maalauksissa mangaanioksidia, toisissa puuhiiltä. Muita värejä ei juuri esiinny.

Lisäksi maaliin on saatettu lisätä jotain sekoitetta, joka on tehnyt siitä vähemmän valuvaa, mutta sekoiteaineista on toistaiseksi aika vähän varmaa tietoa.

Luolamaalausten säilyminen selittyy sillä, että syvällä luolissa vallitsee hyvin vakaat ja suojaisat olot: sade ei piiskaa seiniä, tuuli ei aiheuta eroosiota, ja lämpötila pysyy koko ajan tasaisesti plussan puolella jolloin jäätyminenkään ei vaurioita kalliopintaa.

Joskus ulkoilmassakin sijaitsevat maalaukset ovat kyllä säilyneet tuhansia vuosia – niin on esim. Suomen kalliomaalausten laita. Meillä asian selittää pigmentin päälle muodostunut mineraalikalvo eli laminaatti, joka syntyy kun kalliosta liukenee veteen silikaatteja. Kun silikaattipitoinen vesi haihtuu kallion pintaa alas valuessaan, piidioksidi kovettuu ja muodostaa maalin päälle ohuita kerroksia. Ne ovat hyvin kovaa ainesta ja suojaavat eroosiolta, ja onneksi myös läpikuultavia, minkä ansiosta maalaukset on mahdollista hahmottaa silikasilauksen läpi.

Antti Lahelma, arkeologian yliopistonlehtori
Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail