Tampereen LUMATE-keskus avattiin laulaen ja nuorten ääntä kuunnellen

Tampereelle avattiin 19.4. uusin kansallisen LUMA-verkoston jäsen LUMATE-keskus. Keskus painottaa oppiaineita ylittävää yhteistyötä ja teknologiaa LUMA-aineiden opetuksessa. Tavoitteena on tukea opettajia sekä opettajaksi opiskelevia toimimalla yhteisenä tuki- ja resurssikeskuksena. Myös lasten ja nuorten innostusta ja kiinnostusta LUMA-aineita ja teknologiaa kohtaan tullaan tukemaan monipuolisesti.

Tampereen LUMATE-keskus on Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan LUMA-foorumi. Tampereella sijaitsevan keskuksen erityispiirteenä on teknologian ja elinkeinoelämän vuoropuhelu ja yhteistyö luonnontieteiden ja matematiikan aloilla.

Tampereen LUMATE-keskuksen vahva erityispiirre on oppiaineet ylittävä yhteistyö ja teknologian tuominen opetukseen. Keskus tuo esille Tampereen vahvuudet perinteisten LUMA-aineiden matematiikan, fysiikan, kemian ja biologian lisäksi teknologiaan liittyvillä alueilla kuten bioteknologia, nanoteknologia, ohjelmistotekniikka, signaalinkäsittely ja älykkäät koneet. Kiinteä yhteistyö eri tieteenalojen ja yritysten kanssa antaa vankan pohjan työskentelylle koulumaailman ja yliopiston välillä. Vahvuuksia on myös yliopistojen välinen yhteistyö matemaattisten aineiden opettajakoulutuksessa. Tämän avulla matemaattisten aineiden opettajia valmistuu sekä Tampereen yliopiston informaatiotieteiden ja kasvatustieteiden yksiköistä että ainoana Suomen tekniikan yliopistoista myös Tampereen teknillisestä yliopistosta sen teknis-luonnontieteellisestä koulutusohjelmasta.

Keskuksen tärkeä tehtävä on olla tuki- ja resurssikeskus oppilaitosten opettajille ja opettajiksi opiskeleville. Keskus järjestää opettajille täydennyskoulutusta ja toiminnallisia kerhoja, kursseja, tutustumiskäyntejä, tutkimusprojekteja ja luentosarjoja kaikenikäisille. Keskus kytkee toimintaansa mukaan myös opettajiksi opiskelevat.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail