Varhaisen tiedekasvatuksen materiaaleja kesään

Tiedekasvatusta voi toteuttaa myös kesällä! Olemme koostaneet alle LUMA-verkoston aktiviteetteja, jotka on helppo toteuttaa joko osana varhaiskasvatusta tai kotona koko perheen mukavana kesätekemisenä. Kaikki ohjeet soveltuvat toteuttavaksi alle kouluikäisten kanssa. Joissain aktiviteeteissa aikuisen tarkempi ohjaus ja osallistuminen saattaa olla tarpeen.

Iloa ja oivalluksia tiedepuuhiinne! Mikäli innostutte kokeilemaan jotain työohjeista, niin jaathan kuvan lopputuloksesta myös meille sosiaalisessa mediassa tunnisteella @LumaSuomi.

Luonnon monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä

Puutarhakasvatushanke

Mikä olisikaan keväisempää puuhaa, kuin istuttaa erilaisia siemeniä ja seurata niiden kasvamista yhdessä? Katso puutarhahankkeessa toteutetut hauskat ohjevideot ja laita kevät kukoistamaan lastesi tai koululuokkasi kanssa!

Klikkaa tästä tutustuaksesi puutarhahankkeeseen.

Virtuaaliseikkailu ötököiden maailmaan

Tervetuloa virtuaaliseikkailulle, jossa pääset tutustumaan ötököiden ihmeelliseen maailmaan! Tällä sivulla esitellään kuusi varhaiskasvatukseen ja alakouluun suunnattua videota, joissa ihmetellään erilaisia ötököitä ja niiden elinympäristöjä. Videot muodostavat monialaisen kokonaisuuden, joka sisältää matematiikkaan, kieliin, maantietoon, biologiaan, tietojenkäsittelytieteisiin ja kemiaan liittyviä tehtäviä.

Siirry tästä virtuaaliseikkailulle ötököiden maailmaan.

Havainnoikaa yhdessä luontoa

Voit hyödyntää Kevään merkit -opetuskokonaisuuden materiaaleja luonnon havainnoinnin tukena! Opetuskokonaisuuden tavoitteena on, että lapset tutustuvat kevään merkkeihin luonnossa havainnoimalla näitä konkreettisesti. Tutustumista tehdään monin tavoin: havaintoja tekemällä, tutkimalla, päättelemällä ja selittämällä, kuvailemalla sekä vertailemalla. Opetuskokonaisuuden aikana oppilaita kannustetaan myös kuuntelemaan ja keskustelemaan havainnoistaan. Myös eri aisteja käytetään opetusmenetelmänä.
Leikillisyys korostuu opetuskokonaisuuden toteutuksessa.

Tästä Kevään merkit -opetuskokonaisuuteen.

Magneetti.

Teknologiaa ja fysiikkaa

Tervetuloa mukaan Energian jäljille – Joule-nallen matkassa!

Virtuaalinen työpaja on suunnattu varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Työpajassa tutustutaan energiaan liittyviin asioihin Joule-nallen johdattamana erilaisten tehtävien avulla. Työpaja koostuu Joule-nallen ajatuksista, lyhyistä videoista, erilaisista tehtävistä ja ideoista. Työpajaa voi soveltaa ryhmän ikätaso huomioiden ja toteuttaa ryhmälle sopivana aikana.  Yhteistyökumppani Stormossen.

Tilaa Energian jäljille -työpajan materiaalit tältä sivulta.

Magneettien maailma

”Magneettien maailma” on varhaiskasvatukselle suunnattu virtuaalinen työpaja magnetismista. Työpajassa tutustumme magneetteihin ja teemme niiden avulla hauskoja kokeita ja temppuja. Työpaja koostuu muutamasta lyhyestä videosta sekä työohjeesta ja tarvikelistasta. Työpajan voi toteuttaa sinulle sopivana ajankohtana. 

Tilaa Magneettien maailma -työpajan materiaalit tältä sivulta.

Helmitaulu.

Matematiikkaa ja ajattelun taitoja

Ohjelmoinnin ABC varhaiskasvatuksessa

Tässä oppaassa ohjelmointia tarkastellaan pedagogiikka ja ajattelun taidot edellä digitaalisten pelien ja laitteiden sijaan. Ohjelmoinnin sisältöjä ja näkökulmaa avataan viidestä lähtökohdasta, jotka liittyvät varhaiskasvatuksen laaja-alaiseen osaamiseen sekä sisältöalueisiin. Nämä osa-alueet ovat ohjelmointi kielenä, algoritminen ajattelu, monilukutaito, digitaalinen ohjelmointi sekä leikillinen ohjelmointi. Jokainen osa-alue sisältää harjoituksia.

Lataa opas tältä sivulta.

Lelan matematiikkaseikkailu päiväkodissa

Kirjasessa matematiikan sisällöt esitellään tarinoiden kautta. Lapsille luettavan tarinan rinnalla ohjaajalle annetaan ideoita siitä, miten opetettavaa käsitettä voi havainnollistaa omassa ryhmässä helposti saatavilla olevilla välineillä. Tarjolla on myös kysymyksiä, joiden avulla voi herätellä keskustelua lasten kanssa. Kirjanen on syntynyt osana LUMATIKKA-hanketta.

Lataa kirjanen käyttöösi täältä.

Askartelua.

Erilaisia aiheita

Virtuaali-Tiedepysäkit

Virtuaali-Tiedepysäkit sisältävät lyhyitä videomuotoisia ohjeita pienistä tiedekokeista ja tutkimuksista. Mitään erityisiä välineitä ei tarvita, vaan videoilla käytetään kotoa löytyviä materiaaleja. Kaikki videot soveltuvat myös taiteiden ja teknologian opetukseen, sillä kokeiden tuloksia voidaan esimerkiksi valokuvata ja videoida. Lisäksi kokeisiin voidaan yhdistää matematiikkaa ja tilastotiedettä tekemällä mittauksia ja vertailemalla tuloksia.

Löydät videot listattuna aiheittain täältä.

Pikku-Jipot Tutkimussalkut

Tälle sivulle on koottu ohjeita, joilla kokoat omaan varhaiskasvatukseen sopivan tutkimussalkun. Salkkuja on kolme erilaista; siistit työt, sotkuiset työt sekä ulkona tehtävät työt. Yksi tutkimussalkku pitää sisällään kymmenen eri työohjetta. Salkuissa on myös ohjaajan ohjeet sekä kaikissa töissä on mietitty työhön liittyvä ilmiö, mitä aisteja käytetään sekä mitä taitoja harjoitellaan. Ohjaajan ohjeet sisältävät myös vinkkejä, joilla voi tukea lasten tutkimuksia, esimerkiksi millaisilla avustavilla kysymyksillä voi ohjata tutkimusten tekemisessä.

Aalto Juniorin Kokeile kotona -työt

Täältä löydät innostavia tiede- ja taidetöitä, joita voit kokeilla itse kotona tai koulussa. Sivulle on myös koottu tarkemmat työohjeet Juniorin sosiaalisessa mediassa esiteltyihin työpajoihin. Alle kouluikäisille soveltuvia töitä (aikuisen kanssa kokeiltavaksi) ovat ainakin:

  • Ei-newtonilainen fluidi
  • Aurinkokuntamobile
  • Sokerisateenkaaret
  • Vaahtokarkkihaaste
  • Aurinkouuni
  • Muovailuvaha
  • Syötävä atomimalli
  • Jäätelöä pussissa
  • Ilmapalloraketti
  • Puutarha
  • Jättiläissaippuakuplat
  • Antosyaanin erotus
  • Liikkuva härveli
  • Veden matka
  • Biomuovia mikrossa
  • Siltahaaste

Täältä löydät ohjeet edellä mainittuihin töihin.

Junisaurus videot

Junisaurus on Tampereen yliopiston Juniversity lanseeraama varhaiskasvatukseen suunnattu videokokonaisuus Youtubessa. Videoilla Junisaurus-niminen dinosauruskäsinukke seikkailee yliopistolla ja tutustuu eri tutkijoiden ja opettajien työhön ja tieteenaloihin. Videoiden yhteyteen kehitämme tutkivaan toimintaan kannustavia tehtäviä, joita opettajat ja kasvattajat voivat hyödyntää oman ryhmänsä kanssa.

Tutustu materiaaliin Juniversityn verkkosivuilla.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail