LUMA-aineisiin innostamista LUMA-viikolla 2012 Oulun seudun ammattiopistossa

Oulun seudun ammattiopistossa Myllytullin yksikössä on vietetty valtakunnallista LUMA-viikkoa useiden vuosien ajan. Heidän toimintansa tähtää siihen, että luonnontieteiden ja matematiikan kiinnostus heräisi niillekin opiskelijoille, joille nämä aineet eivät erikseen ole helppoja.

LUMA-viikolla on tarjolla haastavia visoja, joihin opiskelijat osallistuvat mielellään. Oppitunneilla mietitään asioita tulevaan käytännön työhön ja herätellään tai säilytetään kiinnostusta luonnontieteisiin ja matematiikkaan.

Joukkoliikenteen ja energian säästämisen kannustamiseksi näytettiin rautateiden historiaan liittyvä DVD.

LUMA– ja teknologiaviikkoon lähdettiin vietetyn energiansäästöviikon kannustamana. Energiansäästöviikolla mietittiin mm. miten saisimme hukkaan menevän ruoan määrää vähennettyä konkreettisesti.

Toimintaa myös kehitetään opiskelijoiden näkökulmasta. Vuonna 2012 on mietitty matematiikan viemistä blogiin sekä miten matematiikasta ja muista luma-aineista saisi vetovoimaisempia. Tekniikan opiskelijaryhmä tuottaa tällä mittaamisesta tehtäviä omaan blogiin.

Keskeisenä on toiminta siten, että opiskelija itse haastetaan ottamaan asioista selvää ohjauksen avulla. Opettajat antavat tukea oppimismenetelmien avulla. LUMA-wikiin lisätään tietoa eri vaiheissa esim. tietoa hyvistä linkeistä eri kielillä, jotta mahdollisimman moni pääsisi kokeilemaan ja oppimaan.

Opistossa tarjotaan myös LUMA-viikon jälkeen virikkeitä yläkoulujen opiskelijoille heidän vieraillessaan oppilaitoksessa avoimien ovien jälkeen. Oppilaitoksessa tarjotaan uteliasta matematiikan avaamista.

LUMA-toiminta OSAO:ssa on kestävän kehityksen tulos ja kehittyminen jatkuu. Oppilaitoksessa tehdään erittäin pienellä bujdetilla työtä, joka on jo integroitunut eri ammattialojen välille.

Teksti: Armi Hopea, Oulun seudun ammattiopiston raportin pohjalta.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail