Toimivia leluja teknologiakilpailun pyörteissä

4.-6. -luokkalaisten valtakunnallinen teknologiakilpailu Tämä Toimii! huipentui tiistaina 6.5.2014 Helsingissä pidettyyn loppukilpailuun.

Tulevaisuuden teknologiaosaajat, 4.-6. -luokkalaiset leluinnovaattorit, pitivät porukalla keksimistä ja kokeilua Tämä Toimii! -kilpailun parhaana antina.

Loppukilpailun tuomariston mukaan finaalissa esitellyt lelut kertoivat tekijöiden rohkeudesta ja omaperäisyydestä. Kilpailijoiden innovatiivisuuden ja luovuuden merkkinä pidettiin myös sitä, että kaikille jaetusta identtisestä materiaalipaketista oli kehitetty mitä erilaisimpia ja kekseliäimpiä toimivia leluja.

Rovio-polkupyörillä palkitut joukkueet vastaanottivat kunniakirjansa ja onnittelut vuoden 2014 Millennium-teknologiapalkinnon voittajalta, professori Stuart Parkinilta. Parkinin keksinnöt ovat mullistaneet tietokoneiden tallennuskapasiteetin ja avanneet ovet massadatan aikakaudelle. Hän ehti myös tutustua Millennium-paviljongissa esillä olleisiin kilpailutöihin.

Tämä Toimii! 2013-2014 -kilpailun voittajajoukkueet

Parhaimmaksi kokonaisuudeksi valittiin Vilkkulankosken koulun joukkueen “TrampBall”-lelu, jota tuomaristo kehui innovatiiviseksi toteutukseltaan. Lelussa oli myös hauskoja yksityiskohtia ja erinomainen leikittävyys.

Toiseksi sijoittui Tikkalan koulun joukkueen “Maaginen kuutio”. Lelussa oli hienosti hyödynnetty kolmiulotteisuutta ja sen toiminnasta löytyi sopivaa haastavuutta.

Kolmannelle sijalle nousi Niittykummun koulun joukkue “R.B.B. Robobotti”-lelulla. Tuomariston mielestä lelu oli erityisen onnistunut teknisissä ykstyiskohdissa ja kokonaisuuden ilme oli visuaalinen ja pirteä.

Lue espoolaisen Karhusuon koulun YLE:n uutisluokkalaisten tekemä juttu pääkaupunkiseudun Tämä Toimii!- aluekilpailusta.

Lue lisää vuoden 2014 Millennium-teknologiapalkinnon voittaneen professori Stuart Parkinin innovaatioista.

Kymmenes Tämä Toimii!-teknologiakilpailu oli Tampreen teknillisen yliopiston ja Tampereen LUMATE-keskuksen (osa LUMA-keskus Suomea) järjestämä. Loppukilpailun yhteistyökumppanina toimi Tekniikan Akatemia TAF. Alkukilpailujen järjestäjinä toimivat LUMA-keskus Suomeen kuuluvat alueelliset LUMA-keskukset.

Teksti: Maija Pollari.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail