Millennium Youth Camp 2014: haasteen tuoma innostusta!

Viidennelle kansainväliselle Millennium Youth Camp -tiedeleirille saapui lahjakkaita nuoria ympäri maailmaa. Suomalainen Janni Harju lähti mukaan fysiikan opettajansa innostamana.

Vuodesta 2010 lähtien järjestetty Millennium Youth Camp on tarkoitettu 16-19 -vuotiaille, tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneille nuorille. Ennen leiriä ja leiriviikon aikana leiriläiset tekevät projektityön huippuasiantuntijoiden vetämissä teemaryhmissä ja tutustuvat suomalaisissa yliopistoissa tehtävään tutkimukseen ja teknologia-alan yrityksiin.

Projektitöiden ohessa Millenium Youth Campilla myös verkostoidutaan – tänä vuonna leirille haki yli 1400 nuorta ympäri maailman, ja mukaan valittiin 60 osallistujaa.

“Parhaimmat hakijat erottuivat erinomaisella motivaatiolla ja kiinnostuksella tiedettä ja tutkimusta kohtaan”, sanoi tutkija Sari Rautiainen, joka mentoroi Uusiutuvat luonnonvarat -teemaryhmää yhdessä professori Timo Revon kanssa.

Rautiainen itse tutkii Helsingin yliopistossa biomassan, kuten puun hiilihydraattien muuntamista lääke- ja ruokateollisuuden raaka-aineiksi soveltuviksi kemikaaleiksi. Leiriläiset pääsivätkin Rautiaisen opastuksella kokeilemaan käytännössä epäorgaanisen kemian laboratoriossa kehitettyjä menetelmiä.

Leirin suojelija, presidentti Tarja Halonen korosti avajaispuheessaan yhteistyön merkitystä kestävän kehityksen rakentamisessa. Halosen mukaan Millennium Youth Camp antaa nuorille loistavan tilaisuuden tehdä yhteistyötä kansainvälisellä tasolla.

“Nämä nuoret oppivat jo nuorina sen, että toinen ei ole välttämättä väärässä jos hän ajattelee eri tavalla”, Halonen sanoi.

Mukana myös lahjakkaita suomalaisnuoria

Millennium Youth Campilla Suomea edusti viisi nuorta. Helsinkiläinen Janni Harju kertoo haastatteluvideolla leirin mieleenpainuvimmista kohokohdista.

Partiota ja lukemista harrastava Harju osallistui Millennium Youth Campilla Energia-teemaryhmään.

Hän on nauttinut samanhenkisten nuorten seurasta ja leirin kansainvälisestä tunnelmasta. Hän suosittelee hakemaan leirille, jos itsestä löytyy kiinnostusta tieteeseen ja pidempiin projekteihin.

“Nyt kun on päässyt näin lahjakkaiden nuorten kanssa tekemään näitä asioita, niin on taas saanu semmosta haasteen tuomaa innostusta”, hän sanoo.

Katso muita videoita leirin tapahtumista.

LMillennium Youth Campin pääjärjestäjät ovat Helsingin yliopiston LUMA-keskusTekniikan Akatemia TAF ja Aalto-yliopisto.

Teksti: Maija Pollari.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail