Alakoulustipendiaatit vierailivat laboratoriossa: innostus tarttui vanhempiin

Stipendeillä palkitut, kemiasta innostuneet alakoululaiset tutustuivat perheineen Jyväskylän yliopiston kemian laitokseen lauantaina 16.8.2014. Kemian laitoksen ja Keski-Suomen LUMA-keskuksen pienet ja suuret kutsuvieraat uppoutuivat päivän aikana hauskoihin kokeisiin ja tutkimuksiin aidossa kemian laboratoriossa aidoin välinein.

Keski-Suomen Kemistiseura palkitsi keväällä 2014 jo neljäntenä vuotena peräkkäin alakoululaisia kemian innostuneisuudesta. Jyväskylän yliopiston kemian laitos ja Keski-Suomen LUMA-keskus kutsuivat eri puolilta maakuntaa tulevat stipendiaatit kemian laitokselle lauantaina 16.8.2014. Mukaan sai ottaa myös sisarukset ja vanhemmat.

Vierailun ohjelmaan kuului työskentelyä laboratoriossa ja tutustumista kemiaan. Kaikkiaan 12 stipendiaattia perhekuntineen pääsivät tekemään laboratoriossa kokeita, syntetisoimaan päärynän tuoksua, tutkimaan happoja ja emäksiä ja ihmettelemään kemian tutkimuslaitteita.

Nuoria vierailijoita kiehtoi erityisesti oikeassa kemian laboratoriossa vierailu. Vanhempia taas hämmästytti järjestetty vierailu, johon koko perhe oli tervetullut. ”Ei tällaisesta ole ennen kuultukaan”, oli joukossa tiivistynyt toteamus.

Valkoiset takit, suojalasit ja käsineet työskentelyn turvana oli helppo uppoutua kemian reaktioiden maailmaan. Taisipa olla ensimmäinen kerta kun vanhemmatkin pääsivät kemian tutkimusten pariin yliopiston laboratoriossa. Kiinnostusta kemiaan herättelivät myös innostavalla esimerkillään töiden ohjaajat Juha SiitonenPirjo Häkkinen ja Irma Aroluoma.

Alakoululaisten kemian osaamisen tukeminen on oleellinen osa Keski-Suomen kemistiseuran, kemian laitoksen ja Keski-Suomen LUMA-keskuksen toimintaa alakouluihin suuntautuvien vierailujen lisäksi. Yhteistyötä ollaan laajentamassa LUMA-keskuksen ja keskisuomalaisten kuntien välille vielä tänä syksynä.

Keski-Suomen LUMA-keskuksen tavoitteena on saada kaikki Keski-Suomen kunnat tekemään yhteistyötä yliopiston opettajankoulutuksen kanssa luonnontieteissä, matematiikassa ja tietotekniikassa.

Teksti: Keski-Suomen LUMA-keskus.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail