Opettajien täydennyskoulutuksesta vientivaltti Kiinaan

Helsingin yliopisto aloittaa yhteistyön Kiinan merkittävimmän opettajankoulutusyliopiston kanssa. Suomalainen koulutusvienti käynnistyy ainakin opettajien täydennyskoulutuksessa. Myös LUMA-keskus Suomi on mukana yhteistyössä.

Helsingin yliopisto ja Beijing Normal University solmivat maanantaina Pekingissä kumppanuussopimuksen, jossa sovitaan yhteisistä tutkimushankkeista, opettaja- ja opiskelijavaihdosta, tohtorikoulutuksesta sekä opettajien täydennyskoulutuksesta.

“Moni yhteistyöhanke liittyy digitaalisissa ympäristöissä oppimiseen, oppilaiden hyvinvointiin ja uusien kannustavien arviointimenetelmien kehittämiseen”, kertoo professori Hannele Niemi käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta.

Hankkeissa on mukana laaja joukko Helsingin yliopiston kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen tutkijoita muun muassa erityispedagogiikan ja neurotieteen aloilta. Lisäksi monitieteisiin hankkeisiin osallistuu oikeustieteen, ilmakehätutkimuksen, lääketieteen virtuaalisten opetusympäristöjen sekä Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen tutkijoita.

Kahden korkeatasoisen yliopiston yhteistyöllä on Niemen mukaan valtava merkitys. Suomalaisten näkökulmasta tärkeää on taata oppimisen mahdollisuudet kaikille oppilaille.

“Yhdistämme parhaan osaamisemme ja teemme kouluistamme entistä parempia.”

Suomalaisdelegaatioon kuului myös LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela, joka aloitti matkan aikana kiinalaisten kanssa neuvottelut tutkimus- ja kehittämisyhteistyöstä LUMA-toimintaan liittyen. Kiinalaiset olivat suomalaisesta LUMA-toiminnasta hyvin kiinnostuneita.

Pekingissä allekirjoitettiin myös laajempi yhteistyösopimus kiinalaisten ja suomalaisten yliopistojen välillä. Sopimus koskee koulutusta, tutkimusta ja yritysyhteistyötä. Helsingin yliopisto johtaa tätä Sino-Finnish Joint Learning Innovation Institute -verkostoa Suomen osalta.

Teksti: Mari Peltosen kirjoittaman jutun pohjalta.

Evästeasetukset
LUMA-kukka ilman tekstiä

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.