Matematiikan opetusmateriaaleja opettajilta opettajille

Opettajat ja LUMA-keskus Suomi -verkoston asiantuntijat ovat kuluneen vuoden aikana kehittäneet opetusmateriaaleja teknologian, ohjelmoinnin ja matematiikan opetukseen. Yhteistyön tuloksena syntyneet opetusmateriaalit Arduino-paketti yläkouluun ja lukioon sekä Murtolukumysteeri on nyt julkaistu kehitysversioina laajemmin käytettäväksi. Kokeile oman luokkasi kanssa ja anna palautetta materiaaleista.

– Opettajien ja LUMA-toimijoiden yhteistyö on ollut innostavaa ja tarjonnut mahdollisuuksia kehittää opetusta ja jakaa omaa osaamistaan muille opettajille. Olemme lähteneet kehittämistyössä aidosti koulujen tarpeesta. Lopputuotoksena on syntynyt LUMA-aiheisiin innostavaa oppimateriaalia, jota on nyt ilo laittaa jakoon laajemminkin, kertoo teemaryhmän puheenjohtaja Saana Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta.

Nyt julkaistavat materiaalit ovat kehitysversioita, joiden parissa työskentely jatkuu myös tulevana syksynä. Silloin niitä testataan kouluissa ja kehitetään saadun palautteen perusteella. Työryhmän työskentelyyn tulee syksyllä mukaan myös uusia kouluja ympäri Suomea.

Arduino yläkouluun ja lukioon -paketin avulla pääset alkuun Arduinojen kanssa

Arduino yläkouluun ja lukioon materiaalia kehitettiin koulujen toiveiden pohjalta: he halusivat koota yhteen erilaisia ohjeita, joiden toteuttamiseen riittävät Arduino Starter Kitin komponentit. Paketissa on mukana ohjeet erilaisten piirien rakentamiseen koekytkentälevylle sekä koodaustehtäviä vinkkien kanssa.

Nyt julkaistu versio on ensimmäinen, ja sen kehittämistä on tarkoitus jatkaa. Paketti sisältää opettajan ja opiskelijan versiot. Materiaali on suomenkielinen ja sopii aloittelijasta eteenpäin. Sitä on testattu kevääseen 2022 mennessä osana perusopetuksen 7.–9. luokkien oppilaiden kanssa.

Lue lisää ja lataa Arduino-materiaali tältä sivulta.

Jos koulussasi ei ole käytössä Arduinoja, voit tiedustella, olisiko lähimmällä LUMA-keskuksellanne tarjolla niitä lainattavaksi. Ainakin Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus, LUMA-keskus Lappi, Aalto-yliopisto Junior ja LUT Junior University lainaavat Arduinoja alueensa kouluille.

Jos innostut kokeilemaan materiaalia, jätäthän meille siitä palautetta.

Kytkentäkaavia, jonka avulla arduinon näytölle voi koodata tekstin LUMA-keskus Suomi. Arduino. jonka näytölle on koodattu teksti LUMA-keskus Suomi.

Murtolukumysteeri houkuttelee murtolukujen pariin

Murtolukumysteeri-oppimateriaali tarjoaa innostavan ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisen tehtäväkokonaisuuden murtolukujaksoon vuosiluokilla 5–7. Oppimateriaalissa murtolukuja käsitellään mukaansatempaavan murtomysteeritarinan kautta. Tarina kuljettaa oppilaat tamperelaisiin nähtävyyksiin ratkomaan mysteeriä. Viisiosainen tehtäväpaketti on suunnattu ensisijaisesti käytettäväksi kunkin murtolukuihin liittyvän asiasisällön kokoavaan harjoitteluun.

Oppimateriaalin keskeisinä aihesisältöinä ovat sekalukujen muuntaminen murtoluvuiksi, laventaminen ja supistaminen, murtolukujen yhteen- ja vähennyslasku, murtolukuihin liittyvät mittayksikkömuutokset sekä murtolukujen kertominen ja jakaminen kokonaisluvulla. Sekalukujen muuntamisen tueksi on laadittu murtolukukortit, jotka löytyvät materiaalipaketin lopusta liitteenä. Ratkaise, kuka onkaan syyllinen!

Opettajan sanomaa opetusmateriaalista:

”Aidosti lähdetty liikkeelle koulujen tarpeista. Toiveemme otettiin hyvin huomioon. Ryhmässä löytyi melko pian konkreettinen kehittämiskohde, ja pääsimme heti kokeilemaan ja arvioimaan tehtävien toimivuutta. Materiaali oli pääosin onnistunutta kehitysvaiheessakin. Hyvä innostava materiaali. Hahmot ja tarina toimivat hyvin vitosluokkalaisille.”

Lue lisää ja lataa Murtolukumysteeri-opetusmateriaali tältä sivulta.

Jos innostut kokeilemaan materiaalia, jätäthän meille siitä palautetta

Opetusmateriaalin kannessa lukee: "Ratkaise murtolukujen mysteeri!".

LUMA-kehittämisyhteisö

Vuonna 2021 koottu LUMA-kehittämisyhteisö yhdistää LUMA-aineiden (matematiikka, luonnontieteet
ja teknologia) kehittämisestä kiinnostuneita kouluja ja päiväkoteja. Yhdessä LUMA-verkoston asiantuntijoiden
kanssa nämä oppimisyhteisöt kehittävät uusia toimintamalleja ja materiaaleja LUMA-aineiden
opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen.

Lue lisää LUMA-kehittämisyhteisön toiminnasta.

 


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail