Nokia Säätiön tunnustuspalkinto professori Maija Akselalle

Palkinnonsaaja, Helsingin yliopiston luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori Maija Aksela on tehnyt ansiokasta ja pitkäjänteistä työtä matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opetuksen ja oppimisen kehittämiseksi varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa.

Nokia Säätiö on myöntänyt vuoden 2022 tunnustuspalkinnon Helsingin yliopiston luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori Maija Akselalle. Säätiö antaa tunnustuksen ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä matematiikan, luonnontieteiden, ympäristöopin ja teknologian opetuksen kehittämisessä sekä tiedekasvatuksen vahvistamisessa.

Matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian, eli LUMA-alojen, huippuosaamisen varmistaminen on keskeistä Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin kannalta. Luonnontieteiden ja matematiikan osaaminen luovat pohjan teknologian kehitykselle ja tulevaisuuden teknologiainnovaatioille. Alan opettajilla on merkittävä rooli lasten ja nuorten innostamiseksi kyseisten alojen pariin ja heidän osaamisestaan huolehtimisessa.

Aksela palkittiin Nokia Säätiön vuosittaisessa palkinnonjakotilaisuudessa tänä iltana. Nokia Säätiö on jakanut yli 1 900 apurahaa 27-vuotisen olemassaolonsa aikana. Vuonna 2022 Nokia Säätiö jakaa apurahoina ja tunnustuspalkintoina yhteensä yli 400 000 euroa.

”Suomen teknologiaosaamisen ja innovaatiokilpailukyvyn turvaaminen edellyttää investointeja tulevaisuuden huippuosaajien kouluttamiseen. On tärkeää, että opiskelijat ymmärtävät teknologian merkityksen jo nuoresta iästä lähtien ja heitä rohkaistaan alan jatko-opintoihin. Palkinnolla haluammekin osoittaa arvostuksemme professori Maija Akselan tekemälle tärkeälle ja pitkäjänteiselle työlle alan opettajakoulutuksen kehittämiseksi ja opiskelijoiden kiinnostuksen herättämiseksi jo varhaisessa vaiheessa”, sanoo Hannu Kauppinen, Nokia Säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Maija Aksela on Suomen ensimmäinen luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori. Hänellä on yli 35 vuoden kokemus LUMA-aineiden koulutuksesta, opettajankoulutuksesta sekä uusien ja innostavien opetusmenetelmien kehittämisestä. Hän on julkaissut noin 400 tieteellistä julkaisua ja ohjannut lukuisia väitöskirjoja ja opinnäytetöitä. Tutkimustyössään hän on keskittynyt erilaisiin opetuksen virtuaalisiin menetelmiin sekä kestävyyteen opetuksessa.

”Haluan työlläni tarjota mahdollisuuksia oivaltamiseen ja onnistumisen iloon, kansallisesti ja kansainvälisesti. Erityisesti sydämessäni ovat tulevaisuuden tekijät, eli lapset ja nuoret, heidän ajattelunsa ja oppimisensa. Rakennamme hyvää, kestävää tulevaisuutta toimimalla yhdessä päiväkotien, koulujen, perheiden, elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa. Jokainen voi olla tiedelähettiläs”, toteaa Aksela.

Aksela ideoi Helsingin yliopistoon ensimmäisen LUMA-keskuksen noin 20 vuotta sitten. Nykyään LUMA-keskus Suomi kattaa 11 suomalaista yliopistoa ja 13 alueellista LUMA-keskusta tavoitteena edistää yhteisöllisesti innostavaa LUMA-aineiden opetusta ja oppimista varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Verkosto on herättänyt laajaa kiinnostusta myös kansainvälisesti. Aksela toimii päätyönsä ohessa verkoston johtajana. Verkosto tunnetaan erityisesti LUMA-tiedeluokistaan eri puolilla Suomea. Noin 15 vuotta sitten Aksela perusti ensimmäisen LUMA-tiedeluokan Helsingin yliopistoon. Kemianluokka Gadolin tutustuttaa lapsia ja nuoria kemiaan kokeellisen työskentelyn avulla.

Nokia Säätiön tarkoituksena on tieto- ja teletekniikan tieteellisen kehittämisen tukeminen sekä alan opetustoiminnan edistäminen Suomessa. Säätiö myöntää avustuksia, apurahoja ja tunnustuspalkintoja näiden alueiden tutkimiseen. Nokia Säätiö on itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö, joka perustettiin Nokia Oyj:n aloitteesta ja merkittiin Suomen säätiörekisteriin vuonna 1995.


Jaa:Facebooktwitterpinterestlinkedinmail