Tähtitieteen lyhyt oppimäärä luokanopettajille – ideoita avaruusaiheiden opetukseen

Sanna Launiainen koosti pro gradu -tutkielmansa pohjalta luokanopettajille tukimateriaalin tähtitieteen keskeisistä aiheista. Materiaalin tarkoitus on vahvistaa luokanopettajien ymmärrystä tähtitieteestä ja kannustaa tähtitieteen opetukseen myös niitä, jotka kokevat aiheen haastavaksi.

Lounais-Suomen LUMA-keskuksen koordinaattori Sanna Launiaisen kehittämä tukimateriaali liittyy perusopetuksen opetussuunnitelman vuosiluokkien 3.–6. ympäristöopin tähtitieteeseen liittyviin sisältötavoitteisiin. Tukimateriaalin tarkoitus on auttaa opettajaa näiden sisältötavoitteiden saavuttamisessa.

Materiaali sisältää erilaisia tehtäviä ja oppilaille sopivia pieniä tutkimuksia. Tähtitieteen aiheita lähestytään STEAM-pedagogisesti eri oppiaineiden, esimerkiksi musiikin ja matematiikan, keinoin. Tukimateriaali sisältää esimerkiksi gravitaatiota käsittelevän osion, sekä perehtymisen lähiavaruuteen, vuodenaikoihin että päivän ja yön vaihteluun.

– Tähtitieteen opettaminen on loistava mahdollisuus yhdistää eri oppiaineiden taitoja! Lisäksi tehtävien avulla voidaan edistää myös esimerkiksi ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja sekä tieto- ja viestintäteknologista osaamista, korostaa Launiainen.

Tutkimusperustaisuus ja yhteisöllisyys valokeilassa

Luokanopettajien tähtitiedeosaamista ja valmiutta opettaa tähtitiedettä on tutkittu maailmalla paljon. Gradun teoriaosassa Launiainen teki katsauksen aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Siitä kävi ilmi, että opettajat voisivat hyötyä tähtitieteeseen liittyvästä tukimateriaalista.

Pro gradu -tutkielma on toteutettu yhteistyössä Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen kanssa. Gradun ohjaajina toimivat Turun yliopiston Tiedekeskuksen ja LUMA-yksikön johtaja Pasi Nurmi Lounais-Suomen LUMA-keskukselta sekä väitöskirjatutkija ja yliopisto-opettaja Henna Kevarinmäki ja professori Petriina Paturi Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitokselta.

Lisää aiheesta:

https://sites.utu.fi/luma/kouluille-ja-opettajille/koulutukset/tahtitieteen-lyhyt-oppimaara-luokanopettajille/ 

Pro gradu -tutkielma ja lähteet:

https://www.utupub.fi/handle/10024/178685 

Kirjoittaja(t):

Sanna Launiainen, koordinaattori, Lounais-Suomen LUMA-keskus (Turun yliopisto)

Jemima Unger, viestinnän asiantuntija, LUMA-keskus Suomi (Helsingin yliopisto)

Kirjoitus on osa LUMA-keskus Suomen blogisarjaa: Valtakunnalliset innostavat LUMA-mallit. Jokainen valtakunnallinen LUMA-keskus esittelee oman idean tai mallin valtakunnallisessa juttusarjassa vuonna 2024.

Aikaisemmat sarjan julkaisut:

Monialaista oppimista ja innostusta Aalto-yliopisto Juniorilla

Suomessa on panostettu vahvasti nuorten luonnontieteellisen ja matemaattisen osaamisen sekä teknologian tuntemuksen kehittämiseen LUMA-keskus Suomi -verkoston kautta. Verkosto yhdistää suomalaiset yliopistot ja muut oppilaitokset, ja sen tehtävänä on tukea lasten ja nuorten innostusta ja osaamista LUMA-aloilla, jotka kattavat luonnontieteet, matematiikan ja teknologian. Lisäksi verkosto tukee opettajien elinikäistä oppimista varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa.

Juttusarjassamme 11 yliopiston verkosto, joka koostuu 13 LUMA-keskuksesta ympäri Suomea, esittelee parhaat toimintamallinsa. Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kerromme siitä, miten Aalto-yliopisto Juniorin työpaja on kehitetty osana Sini Kiviojan pro gradu -tutkielmaa.

Aalto-yliopisto Juniorilla, joka on osa LUMA-keskus Suomi verkostoa, monialainen työpaja on kehitetty Sini Kiviojan pro gradu -tutkielman pohjalta. Monialainen yhteistyö ja rajat ylittävä keskustelu on Aalto-yliopisto Juniorin toiminnan ytimessä.

”Aistikoneet-työpajassa taiteen tekeminen antaa kontekstin tutkia teknologiaa aivan uusista näkökulmista. Millainen voisikaan olla tunteva ja aistiva kone? Entä voiko kone olla itse taiteilija?” sanoo Sini Kivioja.

LUMA-keskus Suomi on valtakunnallisen tehtävänsä mukaisesti sitoutunut kehittämään uusia ratkaisuja tutkimusperustaisesti ja yhteisöllisesti – sekä jakamaan parhaita toimintamallejaan Suomessa.

Aistikoneet-työpaja

Aistikoneet on monialainen, oppiainerajat ylittävä työpaja, joka sopii peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmiin. Työpaja laajentaa oppilaiden monilukutaitoa kertomalla taiteesta ja tarkastelemalla ohjelmointikoodia sen ympäristöön vaikuttamisen kautta. Työpajan tavoite on luoda kokonaisuus, jossa taiteen ja teknologian sisällöt ovat tasavertaisia.

Aistikoneet voidaan myös nähdä vastauksena LOPS:iin – kohtaan monitieteinen ja luova osaaminen. Se kuvailee osaamista näin: ”Monitieteinen osaaminen tukee opiskelijan ajattelun, näkemysten ja toiminnan eettisten, esteettisten ja ekologisten arvolähtökohtien pohdintaa.”

Yhteisöllisyys ja tutkimusperustaisuus käsi kädessä

Aistikoneet-työpajan on kehittänyt Sini Kivioja osana kuvataidekasvatuksen pro gradu -työtään Aalto-yliopistolla. Kivioja on toiminut ohjaajana ja nykyään viestintäkoordinaattorina Aalto-yliopisto Juniorilla. Kivioja hyödynsi työpajan kehityksessä toiminta- ja kehittämistutkimuksen menetelmiä.

Työpajan kehittämisessä auttoivat Aalto-yliopisto Juniorin taiteen ja muotoilun sekä ohjelmoinnin ja teknologian työpajojen ohjaajat. Työpajaa testattiin myös opettajien täydennyskoulutuksessa, johon osallistui eri aineiden opettajia. Työpajan kehittämiseen voi tutustua tarkemmin Sini Kiviojan pro gradu -tutkielmassa.

Työpaja on varattavissa kevään opintokäynneille paikan päällä Otaniemessä.

Työpajan ennakkotehtävään voi tutustua Aalto-yliopisto Juniorin verkkosivuilla. Ennakkomateriaalin avulla Arduinojen alkeet otetaan käyttöön Tinkercard emulaattorin avulla. Jos Arduinot kiinnostavat, voit tutustua ennakkotehtävään ryhmäsi kanssa vaikket pääsisi vierailulle itse työpajaan.

Artikkelin on kirjoittanut Jemima Unger sekä Open AI teknologia.

Lähteet ja julkaisut:

Sini Kiviojan kuvataidekasvatuksen maisteritutkielma:

Aistikoneet — Monialaisen taide- ja teknologityöpajan kehittäminen Aalto-yliopisto Juniorille. Sini Kivioja.

Podcast. Kuviksen digipodi -podcast, ”STEAM-pedagogiikka ja monialaisuus”. Keväällä 2024.

Evästeasetukset
LUMA-kukka ilman tekstiä

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.