Ma­te­ma­tii­kan opet­ta­jien täy­den­nys­kou­lu­tuk­ses­ta opin­to­pis­tei­tä

Uutinen on julkaistu alunperin Helsingin yliopiston uutisissa 24.8.2020.
Teksti: Johanna Pellinen
Kuva: Mika Koponen

Matematiikan opettajille tarkoitettu verkkokurssien kokonaisuus on valittu osaksi Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tarjontaa syyslukukaudesta 2020 alkaen. Opintopisteitä voi rekisteröidä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston kautta.

LUMA-keskus Suomen organisoima LUMATIKKA-täydennyskoulutus on tarjonnut vuodesta 2018 alkaen matematiikan opetukseen keskittyviä verkkokursseja varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Tänä syksynä koulutuskokonaisuus on hyväksytty osaksi Helsingin yliopiston luokanopettajaopintojen opintosuunnitelmaa. 

Koulutuskokonaisuuden kursseilta saa jatkossa opintopisteitä. Niiden rekisteröiminen järjestyy Avoimen yliopiston kautta. Myös monet muut korkeakoulut hyväksyvät opintopisteet osaksi omia tutkintojaan.

– Useimmat osallistujat suorittavat kurssin puhtaasti omasta mielenkiinnosta ja halusta päivittää osaamistaan. On silti hienoa, että kurssin käymisestä on jatkossa opettajille hyötyä myös virallisten opintopisteiden avulla, eikä vain merkintänä ansioluettelossa, kertoo koulutuskokonaisuuden projektisuunnittelija Eveliina Hietakymi Helsingin yliopistosta.

Usein osa opiskelijoista osallistuu kursseille opintovapaalta käsin. Hietakymi uskoo, että jatkossa myös byrokratia aikuisopiskelijoiden etuuksien saamiseksi helpottuu, kun opintopisteet myöntää Helsingin yliopisto. 

Syksyn 2020 ensimmäiset verkkokurssit alkavat 31.8. ja viimeiset päättyvät 29.11. Kullekin kurssille voi ilmoittautua sen alkuun saakka.

Opit­tu­jen asioi­den ko­kei­lua käy­tän­nös­sä

Vaikka LUMATIKKA-täydennyskoulutus suunniteltiin alunperin työssä jo olevien opettajien täydennyskoulutukseksi, on ohjelmaa alusta alkaen rakennettu niin, että se palvelee myös opettajien peruskoulutuksen tarpeita. Opinnoissa voi edetä joustavassa aikataulussa, mikä helpottaa niin päivätyössä olevia opettajia kuin päätoimisestikin opiskelevia. 

Kursseilla käydään läpi matematiikan oppimisen ja opetuksen tuoreinta tietoa. Koulutusta varten on tuotettu esimerkiksi satoja asiantuntijoiden pitämiä videoluentoja sekä tehtäväpaketteja, joita voi kokeilla omassa opetuksessa. Opiskelijat voivat suorittaa käytännön kokeilut esimerkiksi harjoittelussa tai sijaisuuden aikana.

– Erityisesti opettajaksi opiskelijat ovat kiinnostuneita tällaisista opinnoista, joissa opittuja asioita pääsee kokeilemaan käytännössä jo opintojen aikana. Näin teorian ja käytännön vuoropuhelu onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo kasvatustieteellisen tiedekunnan varadekaani Anu Laine. Hänellä on ollut tärkeä rooli LUMATIKKA-opintojakson päätymisessä tiedekunnan opetussuunnitelmaan.

Kurssien teemat on koottu muun muassa opetussuunnitelmien sisällöistä, joissa opettajat ovat kokeneet tarvitsevansa tukea. Kursseilla on mahdollisuus työstää omia ideoitaan sekä kurssin kouluttajien opastuksella että vertaismentoroinnin kautta, mikä on usein erityisen hedelmällistä. Opettajaksi osallistuvat ja eri opetusasteilla toimivat opettajat pääsevät vaihtamaan ajatuksia keskenään.

Nuoret opiskelijat saavat kokeneiden opettajien välityksellä tietoa siitä, mikä käytännössä toimii. He saavat myös vinkkejä siitä, mitä kautta voi saada apua ammatilliseen kehittymiseen valmistumisen jälkeen. Opiskelijat ovat opintojensa aikana tiiviisti uusimman tutkimustiedon kyllästämiä ja voivat tarjota uusia näkökulmia ja ideoita kokeiltavaksi. 

Kokonaisuudesta voi suorittaa täysin verkon välityksellä joko koko koulutusohjelman (15 op) tai yksittäisiä kursseja. Kursseilla voi edetä omassa tahdissa tai yhteisen tavoiteaikataulun mukaisesti. Koulutus on opetushallituksen rahoittama ja osallistujille maksuton. Luma-keskus Suomen koordinoiman kokonaisuuden on toteuttanut yhteensä seitsemän yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Helsingin yliopistosta koulutuksen rakentamisessa on ollut mukana niin matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen osastot kuin opettajankoulutus. 

– Suositut verkkokoulutuksemme, joihin on uusin tutkimustieto aiheista hyvin integroitu, mahdollistavat hyvän tuen opettajille korona-aikanakin paikasta ja ajasta riippumatta, LUMATIKKA-ohjelman ja LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela kehuu.

Helsingin yliopisto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia itsensä sivistämiseen ja osaamisen syventämiseen, niin sanottuun jatkuvaan oppimiseen. Avointen verkkokurssien kautta on helppo täydentää osaamistaan. Myös ohjelmaa koordinoiva LUMA-keskus tarjoaa paljon muitakin koulutuksia ja tukitoimia elinikäisen oppimisen ylläpitämiseksi.

Lue li­sää

Kysy li­sää

  • LUMATIKKA-ohjelman johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi / Helsingin yliopisto, 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi
  • LUMATIKKA-ohjelman projektisuunnittelija Eveliina Hietakymi, LUMA-keskus Suomi / Helsingin yliopisto, 050 514 9190, eveliina.hietakymi@helsinki.fi
  • kasvatustieteellisen tiedekunnan varadekaani Anu Laine, Helsingin yliopisto, 050 318 3920, anu.laine@helsinki.fi
  • jatkuvan oppimisen projektipäällikkö Pauliina Kupila, Helsingin yliopisto, 050 448 1626 pauliina.kupila@helsinki.fi

LUMA-keskus Suomen kesän tiedeleirit

Vuoden 2020 kesä on poikkeuksellista aikaa ja LUMA-keskusten perinteisiä lasten ja nuorten tiedeleirejä ei pystytä järjestämään. Niitä korvaamaan olemme kehittäneet erilaisia etänä toteutettavia leirikokonaisuuksia. Kaikki virtuaalileirit ovat maksuttomia!

Alla on listattu aikajärjestyksessä eri LUMA-keskusten leirit. Suurin osa on alakouluikäisille suunnattuja, mutta mukana on myös nuorten kesäkursseja.

Päijät-Hämeen-LUMA-keskus: VIRTUAALISTA TIEDETTÄ KESÄÄN! -LEIRIT

Aika: 1.-18.6.2020
Ikäryhmä: Alakoululaiset

Haluaisitko aloittaa kesäsi puuhastelemalla mukavan ja ehkä jopa jännittävän, tieteeseen liittyvän tekemisen parissa? Oletko kiinnostunut ottamaan selvää erilaisten tieteellisten ilmiöiden selityksistä? Jos vastasit yhteenkin kysymykseen kyllä, tai olet muuten vain kiinnostunut tieteestä, Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen virtuaalinen tiedeleiri on oikea paikka juuri sinulle!

Jokaisena arkipäivänä kello 11–12 vietetään tiedetuokio vaihtuvissa teemoissa. Mukaan voi tulla muutamaan tai kaikkiin leiripäiviin. Leirisisällöt sopivat kaikille alakouluikäisistä ylöspäin, mutta olisi hyvä, että pienimmillä olisi tukena ja apuna esimerkiksi vanhempi.

Leiriläiset ja leirin ohjaaja kokoontuvat Zoom-yhteyden avulla tiedetekemisen äärelle. Tiedettä tehdään ohjaajan ja kerhoajankohtana julkaistavan tiedevideon avulla. Ilmoittautuneille toimitetaan ennakkoon leiri-Zoom-linkki sekä päivien aihe- ja tarvikelistaus.

Voit ilmoittautua mukaan niin kauan kuin Virtuaaliset tiedeleirit pyörivät.

Ohjelma:
Tiedettä kesään! -virtuaalitiedeleiri ma 1.6. – pe 5.6.2020
Matikka ja koodaus -virtuaalitiedeleiri ma 8.6. – to 11.6.2020
Tiedettä kesään! -virtuaalitiedeleiri pe 12.6. – to 18.6.2020 (ei la-su 13.-14.6)

Lisätietoja: phluma@helsinki.fi

Ilmoittautuminen >> 

Helsingin yliopiston Tiedekasvatus: Kesän virtuaalinen tiedeleiri

Aika: 8.-12.6.2020
Ikäryhmä: 2–6 luokkalaiset, 8–12 vuotiaat

Oletko valmis seikkailuun? Tutkimusmatkalla olevan avaruusolio A48Z-XS7WU, eli Axu on jo matkalla kohti maata ja hän tarvitsee apuasi oppiakseen tuntemaan planeettamme. Tällä leirillä pääset auttamaan Axua maan tutkimisessa ja saatat samalla itsekin oppia paljon uutta.

Virtuaalisella tiedeleirillä leiriläiset pääsevät tutkimaan omaa lähiympäristöään monitieteellisesti kokeiden, tutkimusten ja tehtävien avulla. Materiaaleina käytetään kotoa löytyviä perustarvikkeita – tarkempi tarvikelista toimitetaan ilmoittautuneille ennen leiriä. Lisäksi tarvitset nettiyhteyden, videoiden katsomiseen sopivan laitteen ja reilun annoksen uteliaisuutta.

Leiripäivät sijoittuvat välille 10.00–14.30 ja ne koostuvat kahdesta ohjaajien live-lähetyksestä ja niiden välissä toteutettavista itsenäisistä aktiviteeteista. Tarvittaessa ohjaajat auttavat chatin kautta. Tule mukaan rohkeasti selvittämään lähiympäristösi salaisuuksia!

Lisätietoja: tiedekasvatus@helsinki.fi sekä leirisivuilta

 Ilmoittautuminen >>

LUMA-keskus Saimaan virtuaalinen tiedekerho

LUMA-keskus Saimaan virtuaalinen tiedekerho tarjoaa mielekästä tekemistä alakouluikäisille kesäkuussa. Kerhon blogissa julkaistava kerhomateriaali on avointa kaikille, mutta zoom-tapaamiset, missä tiedehaasteita toteutetaan yhdessä, ovat ilmoittautuneille (osallistua voi sen verran kun ehtii ja haluaa, vaikka yksittäiseen kerhokertaan). Kerhotapaamisia järjestetään maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12, keskiviikosta 3.6. eteenpäin.

Lisätietoja: infosivulta.

 Ilmoittautuminen >>

Oulun yliopiston LUMA-keskus – Peppi-koiran tiedeleiri

Aika: 8.-12.6.2020
Ikäryhmä: 9–12 vuotiaat

Oulun yliopisto järjestää kesäkuun toisella viikolla maksuttoman, luonnontieteet ja leikin yhdistävän virtuaalitiedeleirin, jonka kohderyhmänä ovat reippaat 9–12-vuotiaat lapset. Leirillä tutustutaan etäyhteyden välityksellä luonnontieteisiin leikin, tutkimisen ja kokeilun kautta. Leirillä apuohjaajan roolissa nähdään myös Peppi-koira, joka on aina innokas tutkimaan uusia asioita ja oppimaan uutta.

Leiripäivän ohjattu osuus ajoittuu klo 9–15 välille, jolloin jokainen leiriläinen osallistuu kotoaan, lähiympäristöään tutkien. Jokaiselle leiripäivälle on oma teemansa, joita ovat kasvit, vesikehä, eläimet, sää sekä ihminen ja ympäristö. Tutkimusten tekoon on varattu koko päivä ja edellisen päivän tuotokset käydään läpi seuraavana päivänä.

Lisätietoja: Oulun yliopiston LUMA-keskus, merja.vaaramaa@oulu.fi . sekä nettisivuilta.

Ilmoittautuminen >> 
Ilmoittaudu pian, sillä leirille mahtuu 15 nopeimmin ilmoittautunutta.

Aalto-yliopisto Junior: Kesäkurssi: Summer Start Up Challenge lukiolaisille

Aika: 8.-11.6.2020
Ikäryhmä: lukiolaiset

Nykypäivän jatkuvasti muuttuvassa maailmassa yritteliäästi ajattelevat ovat selvässä etulyöntiasemassa muihin verrattuna. Niinpä Aalto-yliopisto Junior ja Nuori Yrittäjyys järjestävät yhdessä viisi päivää kestävän online-haasteen lukiolaisille, jotka haluavat tutustua tarkemmin yrittäjyyteen. Osallistujat kehittävät bisnesideoitaan netin välityksellä tehtävän tiimityön kautta poikkitieteellisellä tavalla.

Ohjelmaan kuuluu käytännönläheisiä tehtäviä, inspiroivia puheita sekä viimeisenä päivänä tapahtuva pitchauskilpailu. Tapaamiset kestävät 8 tuntia per päivä. Haasteeseen osallistuminen on ilmaista, mutta paikkoja on rajattu määrä.

Lisätietoja: semih.ersoz@aalto.fi & veli-matti.ikavalko@aalto.fi

Ilmoittautuminen >> 4.6.2020 klo 15:00 mennessä.

Keski-Suomen LUMA-keskus: Luonnon mysteerejä ratkomaan – verkkokurssi alakoululaisille

Aika: 11.6.–17.6.
Ikäryhmä:
alakouluikäiset, 6–12 v

Mitä tapahtuu metsän siimeksessä? Minkälainen on perhosen muodonmuutos? Tervetuloa alakoululaisten virtuaaliselle luontoleirille, jossa saadaan virikkeitä luonnossa liikkumiseen ja luonnon ihmeiden tutkimiseen!

Arkipäivisin on tarjolla materiaalia sekä ohjeet itsenäiseen luonnontutkimukseen. Samalla Joutsan luonto tulee tutuksi etänä. Jokainen pääsee myös kertomaan verkossa muille osallistujille ja ohjaajille omista tutkimuksistaan kotona. Pienemmät koululaiset saattavat tarvita aikuisten apua joissakin tehtävissä.

Kerhon suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa ovat mukana Jyväskylän yliopiston OKL, Keski-Suomen LUMA-keskus, Jyväskylän kesäyliopisto/JYUniorit, Joutsan kunta ja Rutalahden nuorisoseura ry.

Lisätietoja: nettisivuilta.

Ilmoittautuminen >>  

LUMA-keskus Suomi: Virtuaaliset StarT -tiedeleirit perheille sekä nuorille

Aika: Vapaasti aikavälillä 22.6.–15.8.
Ikäryhmät: 1) lapsille ja perheille (noin 5–12 -vuotiaat lapset; mukana voi olla myös isovanhempia tai muita läheisiä aikuisia ja 2) nuorille (noin 13–18 -vuotiaat).

LUMA-keskus Suomen LUMA2020-ohjelmassa toteutetaan kaksi kesän tiedeleiriä. Leirien aktiviteetit liittyvät ohjelman teemoihin: 1) kestävä kehitys 2) matematiikka ympärillämme 3) teknologia ympärillämme ja 4) minun LUMAni (monitieteinen, esim. matematiikka ja taide).

Lisätietoja:  nettisivuilta.

Ilmoittautuminen >> 15.6. mennessä.

Lounais-Suomen LUMA-keskus perinteiset kesäleirit mahdollisesti elokuussa

Lounais-Suomen LUMA-keskus järjestää Turussa mahdollisuuksien mukaan tiedeleirejä heinä-elokuun vaihteessa.  Ruissalon kasvitieteellisellä puutarhalla järjestetään kaksi leiriä luonnontieteistä sekä yliopiston kampuksella ohjelmointileiri. Leirit järjestetään 27–31.7. sekä 3.–7.8.

Tiedot tarkentuvat vielä tässä ennen kesää nettisivuille.

 

LUMAT-tutkimusseminaari to 14.5.

Tervetuloa virtuaaliseen LUMAT tutkimusseminaariin torstaina 14.5 klo 15-17.

Seminaareissa on eri vaiheissa olevien tutkijoiden, opiskelijoiden ja opettajien luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetuksen tutkimuksen tutkimusesityksiä sekä innostavaa ja opetuksen tutkimusta eteenpäin vievää keskustelua. Esityksissä pureudutaan muun muassa tutkimusmenetelmiin, tutkimusasetelmiin, alustaviin tutkimustuloksiin, ja tutkimusten luotettavuuteen liittyviin kysymyksiin.

Osallistu seminaariin tästä linkistä >>

Tutkimuseminaarit järjestää LUMAT Science Research Forum.

 

Ilmoittautuminen syksyn 2020 LUMATIKKA-verkkokursseille on alkanut

Ilmoittautuminen syksyn 2020 LUMATIKKA-verkkokursseille on alkanut

Suositut ja opettajilta paljon kiitosta saaneet matematiikan opetuksen täydennyskoulutukset alkavat taas elokuussa, ja ennakkoilmoittautuminen syksyn verkkokursseille on käynnissä!

Kohti oppijalähtöistä ja innostavaa matematiikan opetusta!

LUMATIKKA on täydennyskoulutusohjelma matematiikan parissa työskenteleville varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opettajille. Koulutuksen oppijalähtöiset, toiminnalliset ja konkreettiset sisällöt auttavat herättämään ja kasvattamaan oppijoittesi matikkainnostusta! Koulutus tarjoaa opetusalan asiantuntijoiden tuottaman tuoreen, tutkimusperusteinen tiedon opetuksesi kehittämisen tueksi.

Voit suorittaa koko koulutusohjelman (15 op) tai yksittäisiä kursseja verkko-opintoina. Valikoima verkkokursseja alkaa aina lukukausittain vuoteen 2022 saakka.

Koulutus on Opetushallituksen rahoittama ja osallistujille maksuton. Ohjelman toteuttavat seitsemän yliopistoa ja ammattikorkeakoulua LUMA­-keskus Suomi ­verkoston koordinoimana.

Syksyn kurssit suoritettavissa 31.8.-29.11.

Ilmoittautuminen syksyn 2020 LUMATIKKA-verkkokursseille on alkanut 4.5. ohjelman verkkosivulla kohdassa Aikataulu ja ilmoittautuminen. Kursseille voi ilmoittautua niiden alkamiseen saakka.

Syksyn kurssialueet avautuvat osallistujille 31.8., ja kurssitehtävät tulee olla palautettuna 29.11. mennessä. Tällä aikavälillä kursseilla voi edetä yhteisessä joustavassa tavoiteaikataulussa tai oman aikataulun mukaisesti. Kurssit voi suorittaa kokonaisuudessaan verkon välityksellä, mutta kurssitehtäviin sisältyy opetuskokeiluita myös oman ryhmän kanssa.

Saman lomakkeen kautta voi ilmoittautua halutessaan joko yksittäisille kursseille tai koko koulutusohjelmaan. Suosittelemme oman työn ohella suoritettavaksi 1-2 koulutusosiota lukukaudessa. Tarkempiin kurssikuvauksiin pääset tutustumaan alla olevien linkkien kautta.

Tutustu kurssien sisältöihin

LUMATIKKA 1 kaikille osallistujille yhteinen matematiikan yleisdidaktiikan kurssi (3 op) Matematiikan polulla varhaiskasvatukseta toiselle asteelle
LUMATIKKA 2 valitse yksi ikäkausikohtainen matematiikan didaktiikan kurssi (6 op) Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen matikkaa lapsilähtöisesti

Luokkien 1–6 matikkaa oppilaslähtöisesti ja toiminnallisesti

Luokkien 7–9 matikkaa oppilaslähtöisesti ja toiminnallisesti

Lukiomatikkaa opiskelijakeskeisesti ja mielekkäästi

Ammatillisen koulutuksen matikkaa opiskelijakeskeisesti
LUMATIKKA 3 valitse kolme matematiikan erityisdidaktiikan kurssia (3 x 2 op, yht. 6 op) Algoritmisen ajattelun kehittäminen

Matematiikkaa kehollisesti ja liikkuen

Matematiikka ja taide

Ohjelmoinnin merkitys matematiikan opetuksessa

Projektit opetuksen polkimena

Ymmärrystä ongelmanratkaisuun

Lisätietoja: LUMATIKKA-verkkosivu | info@lumatikka.luma.fi

Uusi tiedekasvatuksen professori innostaa tieteelliseen ajatteluun

​​​​​​​Helsingin yliopisto on perustanut Suomen ensimmäisen luonnontieteisiin keskittyvän tiedekasvatuksen professuurin. Tehtävään on kutsuttu tutkimusjohtaja, professori, FT Maija Aksela, joka aloittaa tehtävässä 1. toukokuuta. Hänet on kansainvälisessä arvioinnissa todettu kiistatta päteväksi.

Noin kahdenkymmenen vuoden yliopistouran matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa tehnyt professori Maija Aksela tunnetaan innostavasta, ja innovatiivisesta ja yhteisöllisestä toiminnastaan luonnontieteellisen tiedekasvatuksen sekä siihen liittyvän opettajankoulutuksen ja tutkimuksen edistämiseksi Suomessa ja kansainvälisesti.

Akselan johdolla on muun muassa rakennettu Suomeen 11 yliopiston yhteyteen 13 luonnontieteellisen tiedekasvatuksen (nk. LUMA-tiedekasvatus, engl. science education) keskuksen verkosto, LUMA-keskus Suomi, jolla on opetusministeriön antama valtakunnallinen tehtävä. Luonnontieteellisellä tiedekasvatuksella pyritään tiedeosaamisen vahvistamiseen.

Tie­de­kas­va­tus vah­vis­tuu

Tutkimuspohjaisen tiedekasvatuksen keinovalikoimaan kuuluvat niin tiedeluokat, tiedekerhot, tiedeleirit ja tiedesynttärit kuin tiedevideot ja tiedeverkkolehdetkin. Yhtä tärkeää tiedekasvatuksessa on innostava opettajien koulutus, jotta opettajat pystyvät kasvattamaan tiedettä ymmärtäviä ja sen menetelmiä käyttäviä ihmisiä.  Myös yhteistyö lasten ja nuorten perheiden kanssa kuuluu kokonaisuuteen.

Helsingin yliopiston strategisena tavoitteena on vahvistaa nykyistä tiedekasvatusta ja laajentaa se uusin avauksin koko yliopiston yhteiseksi yhteisölliseksi toiminnaksi. Tiedekasvatusta ja tiedeviestintää pyritään edistämään, mistä tiedekasvatuksen professuurin asettaminen on yksi merkki.

Parhaillaan Helsingin yliopiston rehtorin nimittämä ohjausryhmä valmistelee tiedekasvatuksen strategiaa ja toimintaa seuraavalle toimintakaudelle.

Tut­ki­muk­sen, käy­tän­nön ja kou­lu­tuk­sen te­ho­kier­re

Katalyytiksi itsensä määrittelevä Maija Aksela kertoo, että hänen päämääränään on luoda mahdollisuuksia tulevaisuuden tekijöille oppia ja tehdä parempaa maailmaa. Tiedekasvatus kehittää kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisukykyä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta.

– Oppijat on tärkeä saada ihmettelemään, kysymään ja myös kyseenalaistamaan, kuten luonnontieteilijät tekevät. Kysymykset ”miksi?” ja ”miten?” ovat keskeisiä tieteellisessä ajattelussa ja kaiken ymmärtämisen edistämisessä, Aksela selittää.

Akselan johtama monitieteinen tutkimusryhmä onkin tuottanut tiedekasvatuksesta lukuisia kansainvälisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä väitöskirjoineen – joita on tähän mennessä valmistunut hänen ohjaamanaan jo 15. Muun muassa luonnontieteiden nykytutkimuksen ja tulevaisuuden kysymysten mallintaminen ja ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset ovat meneillään olevia tutkimusaiheita.

Yhteisöllisyys, tutkimuspohjaisuus ja monitieteisyys ovat Akselan mielestä tiedekasvatuksessa olennaisia. Toimintamalleja rakennetaan ketterästi, osallistavasti ja vuorovaikutuksessa opiskelijoiden, tutkijoiden, lasten, koululaisten ja senioreiden, tulevien ja nykyisten opettajien, perheiden sekä työelämän asiantuntijoiden välillä, toisiltaan oppien. ”Yhdessä olemme enemmän!” onkin Akselan motto.

Tutkimus, käytäntö ja koulutus kulkevat Akselan ajattelussa käsikkäin. Hän uskoo, että tutkimalla tiedekasvatuksen käytäntöä ja teoriaa saadaan kehitettyä uusia ratkaisuja ja pedagogisia innovaatioita, kuten verkkokursseja, kestävään tulevaisuuteen. Tiedekasvatus toimii hyvin myös osana korkeakouluopetusta. Tiedekasvatus, jatkuvan oppimisen käytännöt ja opettajankoulutus levittävät uusinta tietoa koko Suomeen.

Taitavilla opettajilla on Akselan mukaan valtava merkitys.

– Jokainen opettaja vaikuttaa noin sata vuotta: ensin oman aikansa ja sitten opiskelijoidensa kautta. Erittäin tärkeää on, että opettajalla on tuoreet tiedot tieteistä ja niiden opettamisesta.

Työ tie­de­kas­va­tuk­sen pa­ris­sa jat­kuu

Professorin tehtäviin kuuluu harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä, antaa siihen perustuvaa opetusta ja seurata tieteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Ei mitään uutta Akselalle.

Professori Aksela jatkaa toistaiseksi myös LUMA-keskus Suomen ja sen tieteellisen tutkimuksen foorumin johtajana. Hän jatkaa myös LUMA-toimintaan liittyvissä noin 10 kansallisessa tehtävässä tai kansainvälisessä hankkeessaan, kuten perustamansa kansainvälisen tiedelehden ”International Journal of Math, Science and Technology Education” päätoimittajana.

Hän osallistuu Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontietellisessä tiedekunnassa varajohtajana matematiikan, fysiikan ja kemian aineenopettajakoulutukseen. Hän johtaa kemian osastolla opettajankoulutusyksikköä ja sen tiedekasvatusta, muun muassa palkittua kemianluokka Gadolinia.

Ural­laan pal­kit­tu

Akselan tutkimusura alkoi aikoinaan Kanadassa tietokoneavusteisen mallintamisen (nk. laskennallisen kemian) alueella. Hänellä on myös aineenopettajan koulutustausta ja onpa hän nuorena toiminut opettajanakin kuuden vuoden ajan. Aksela on julkaissut yli 350 artikkelia ja osan niistä kaikkiaan kahdestatoista eri maasta olevan tutkijan kanssa. Työstään hän on saanut toistakymmentä kansallista tai kansainvälistä tunnustusta, muun muassa vuoden luonnontieteilijän ja valtion tiedonjulkistamisen palkinnon.

Professori Aksela on kiinnostunut kansainvälisestä tiedekasvatuksesta ja on ollut usein tiedeyhteisössään muun muassa kutsuttuna puhujana, alan tieteellisten lehtien verkostoissa sekä osallistunut kansainväliseen yhteistyöhön UNESCOn Suomen työryhmän, Euroopan komission työryhmien ja ALLEAn alan työryhmien kautta. Aksela kuuluu Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kutsuttuihin perustajajäseniin ja kansalliseen opettajankoulutusfoorumiin.

Aksela harrastaa muun muassa luonnossa liikkumista ja valokuvausta, taulujen maalaamista, musiikkia ja mökkeilyä. Hän on kiinnostunut eri kulttuureista ja ajattelusta. Parhaillaan Aksela muistelee tähänastisen LUMA-tiedekasvatuksen kohokohtia ja saavutuksia kirjoittamalla niistä yhteisönsä kanssa paria kirjaa.

Uutinen on aiemmin julkaistu Helsingin yliopiston sivuilla.

VirtuaaliLUMA kokoaa vinkit etäopetukseen

Koostamme LUMA-keskus Suomi verkostossa jaetut linkit, vinkit ja materiaalit virtuaaliseen tiedekasvatukseen liittyen yhdelle koontisivulle.

Löydät sivun linkin takaa tai osoitteesta www.luma.fi/virtuaaliluma

Sivulle lisätään uusia ohjeita päivittäin eri keskusten tehdessä nostoja materiaaleista.

Kokoavan sivun tarkoitus on tukea opettajia löytämään materiaalit yhdestä lähteestä.

 LUMA-aineiden opetus -facebook ryhmässämme voi myös esittää toiveita ja käydä keskustelua opetuksesta.

Sosiaalisen median kanavissa opetusvinkkejä voi seurata aihetunnisteella #virtuaaliluma.

Las­ten tie­de­ker­ho­ja ja tie­de­syn­ty­mä­päi­viä jär­jes­te­tään nyt myös ver­kos­sa

LUMA-tiedekasvatuksen maksuttomat virtuaalitiedesyntymäpäivät ja -kerhot tuovat oivaltamisen iloa kaikille ikään ja asuinpaikkaan katsomatta.

Luonnontieteitä ja matematiikkaa voi harrastaa ohjatusti myös kotona. LUMA-tiedekasvatus tuo kaikkien ulottuville ohjattua tiedekerhon ja tiedesyntymäpäivien ohjelmaa, jonka voi toteuttaa esimerkiksi kotona, koulussa tai päiväkodissa. 

Välineet ja materiaalit ovat sellaisia, jotka löytyvät jo kotoa tai ovat saatavilla edullisesti lähikaupasta, kuten kerma. Kokeiden teossa voi käyttää myös esimerkiksi mustikkaa, punakaalia, elintarvikeväriä tai vitamiiniporetablettia. 

Ensimmäinen virtuaalisyntymäpäiväpaketti koostuu syntymäpäivillä katsottavasta videosta ja ohjaajille suunnatusta ohjeesta, joka sisältää kolme kemian kokeellista aktiviteettia. Ohjeet on testattu Helsingin yliopiston Kemianluokka Gadolinin järjestämillä tiedesyntymäpäivillä. Pakettia voi käyttää kotona, koulussa, päiväkodissa tai vaikkapa kerhossa. 

Ohjaana voi olla huoltaja, isovanhempi tai opettaja, ja hänen tehtävänään on helppojen alkuvalmistelujen tekeminen sekä videon pysäyttäminen kokeellisten tutkimusten ajaksi. Ohjeessa kerrotaan, mitä tarvikkeita tutkimuksissa tarvitaan ja annetaan vinkkejä oivaltamisen tukemiseen.  Aiheeseen voi tutustua esittelyvideosta

ZAU-vir­tu­aa­li­tie­de­ker­ho aloit­taa ke­vääl­lä 2020 

Keväällä 2020 lanseerattava ZAU-virtuaalikerho koostuu kuudesta tiedekerhokerrasta. Yksittäiset kerrat käsittelevät esimerkiksi matematiikkaa luonnossa ja omassa elämässä, rikasta rahankäyttöä ja oivalluksia ohjelmoinnista ja pikseleistä. Ne on suunniteltu tukemaan erityisesti matemaattisten taitojen kehittymistä sekä mielekästä matematiikan sisältöjen opiskelua. 

Kerhokerrat muodostavat kokonaisuuden, mutta niitä on mahdollista hyödyntää myös yksittäin esimerkiksi etäopetuksen tai virtuaalisen kerhotoiminnan toteuttamisen tukena. 

Materiaalit julkaistaan LUMAn verkkosivuilla yksi kerrallaan aina tiistaisin kello 10 kevään 2020 aikana tiistaista 31.3.2020 alkaen. Materiaalit ovat maksuttomia, mutta kerhon vetäjä tilaa aina materiaalin.

ZAU-virtuaalikerhokokonaisuutta pilotoidaan kevään 2020 ajan. Käyttäjiltä toivotaan kehityskommentteja. Pilottikerhon kehitystyön tuloksena rakennettu virtuaalikerho materiaaleineen julkaistaan vapaaseen käyttöön pysyväksi osaksi LUMA-keskus Suomen virtuaalista materiaalipankkia syksyllä 2020.    

ZAU-virtuaalikerho on osa LUMA-keskus Suomen ja Zonta-järjestön yhteistä ZAU-tiedekerhohanketta

Tie­de­kas­va­tus pe­rus­tuu tut­ki­mus­tie­toon 

Maksuttomien virtuaalitiedesyntymäpäivien ja -kerhojen tavoitteena on tuoda oivaltamisen ja onnistumisen iloa kaikille ikään ja asuinpaikkaan katsomatta. Niillä halutaan kannustaa yhdessä oppimista yli sukupolvien ja rohkaista tulevaisuuden tekijöitä tieteen pariin. 

Uudet avaukset ovat osa pienten lasten ja perheiden tiedekasvatustoimintaa, jota edistetään tutkimuspohjaisesti ja osallistavasti osana LUMA-tiedekasvatusta. Ratkaisuja kehitetään yliopistoissa tulevaisuuden tekijöiden, perheiden ja opettajien tueksi.  

Helsingin yliopiston LUMA-tiedekasvatuksessa on tutkittu ja kehitetty pienten lasten tiedekasvatustoimintaa vuodesta 2013 lähtien, ja tiedesyntymäpäiviin on osallistunut yliopistolla tuhansia lapsia ja perheitä. Tiedekerhot ja -syntymäpäivät toimivat myös osana opettajankoulutusta, ja niiden ohjaajina ja suunnittelijoina toimivat tulevat opettajat.  

Helsingin yliopiston LUMA-tiedekasvatustoiminta on osa kansallista LUMA-keskus Suomen toimintaa. Keskuksen sivustolle kootaan LUMA-verkostolta joka puolelta Suomea vinkkejä matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen ja opiskelun tueksi.

Teksti: Johanna Pellinen

Juttu julkaistu alun perin Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen uutisena.

 

Valtakunnalliset LUMA-päivät on peruutettu vuodelta 2020

Valtakunnalliset LUMA-päivät oli tarkoitus järjestää Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella 3.-5.6.2020.  Koronavirustilanteen johdosta joudumme peruuttamaan tapahtuman.
 
LUMA-päivien tapahtumakokonaisuuteen kuuluvat StarT-gaala sekä LUMAT-symposiumin tutkimusesitykset järjestetään virtuaalisesti.
 
Lisäksi LUMAT-kesäkoulu järjestetään virtuaalisesti 1-2.6.2020.
 
Aalto-yliopistossa järjestetään LUMA-päivät kesällä 2021.
 

Suo­sit­tu kan­sain­vä­li­nen kurs­si lu­kio­lai­sil­le rat­kai­su­jen ke­hit­te­le­mi­sek­si glo­baa­lei­hin haas­tei­siin

Helsingin yliopisto järjestää  suositun, kansainvälisen ja monitieteisen Global Challenges Course for Youth -kurssin 15–19-vuotiaille seuraavan kerran kesällä 2021. Kesällä 2020 kurssia ei järjestetä koronatilanteen vuoksi.
 

Global Challenges Course for Youth -kurssilla nuoret tekevät valitsemansa teeman mukaisessa tiimissä pienen oppimisprojektin jonkin globaalin haasteen ratkaisemisesta, yliopiston nuorten tutkijoiden tuella ja opettajaksi opiskelevien ohjauksessa. Kurssilla tutustutaan eri tieteenalojen opiskeluun ja huippututkimukseen Helsingin yliopistolla. 

Verkkoympäristössä työskentelyä sekä intensiivijaksolla kasvokkain työskentelyä sulauttavan kurssin teemoiksi on valittu:

  • digitaalisaatio 
  • kiertotalous, 
  • hyvinvointi ja 
  • ilmastonmuutos.  

Suurin osa yhteisöllisestä oppimisesta tapahtuu verkkoympäristössä, mutta intensiiviosuudella Helsingissä elokuun alussa osallistujilla on mahdollisuus tavata toisiaan sekä näitä nuoria tutkijoita ja keskustella heidän tutkimuksestaan heidän kanssaan. Kurssin ohjelma suunnitellaan hakijoiden ja osallistujiksi valittujen kiinnostuksen kohteiden perusteella. 

Kurssi on kansainvälinen ja työskentelykieli on lähtökohtaisesti englanti. Mikäli kurssille valitaan huomattavasti suomalaisia osallistujia, voidaan kurssi toteuttaa sekakielisenä. 

Kurssi vastaa laajuudeltaan yhtä lukiokurssia (tai yhtä opintopistettä). Kurssin suorittaneet saavat diplomin. Kurssista kiinnostuneita kannustetaan tiedustelemaan oman lukionsa rehtorilta jo ennen kurssille hakemista, saisiko kurssin luettua lukion kurssisuoritukseksi.

Osallistujien matkustus-, majoitus-, ja ruokailukulut ovat omakustanteiset . Ne tulee myös itse järjestää. Ehdotuksia edullisista majoitusvaihtoehdoista tullaan antamaan. 

Kurssin johtajana toimii professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta (LUMA-keskus Suomen johtaja) ja projektipäällikkönä FT Jaana Herranen. Kysymykset kurssista voi osoittaa Jaanalle: jaana.herranen@helsinki.fi

Lisää kurssin sivuilta >>

Tervetuloa kansainväliseen kesäkouluun!

Luma-keskus Suomi, yhdessä LUMAT Science Research Forum:n sekä Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura r.y.:n kanssa, järjestää 1. kesäkoulun tutkijoille, tohtorikoulutettaville sekä opetuksen tutkimuksesta kiinnostuneille matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opettajille.

Leiri on kansainvälinen, ja ohjelmassa on tutkimusyhteistyön rakentamista sekä teemoja, joita osallistujat toivovat käsiteltävän yhdessä.

Leiri järjestetään koronatilanteen vuoksi tänä vuonna virtuaalisesti 2.6.2020, ja se jatkuu LUMAT symposiumissa 3-4.6.2020.

Lue lisää kesäkoulusta ja ilmoittaudu täällä.

Evästeasetukset
LUMA-kukka ilman tekstiä

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme parantaa verkkosivujemme toimintaa ja tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet tunnistavat sinut kun palaat samalla selaimella sivustollemme ja auttavat meitä ymmärtämään, mitkä sivuston osat ovat kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Voit muokata tässä näkymässä kaikkia evästeasetuksiasi sivustomme osalta.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.