Valtakunnallisilla LUMA-päivillä 5.11.2014 palkittiin kannustusstipendeillä kymmenen ansioitunutta LUMA-toimijaa, jotka ovat toimineet LUMA-aineiden opetuksen kehittämisessä tai popularisoinnissa aktiivisesti ja esimerkillisesti. Heidät valittiin yleisön lukuisten ehdotusten perusteella.
Outi Airaksinen
Rantakylän yhtenäiskoulu, Mikkeli

Opettaja Outi Airaksinen tunnetaan esimerkillisestä ja innostavasta toiminnastaan yläkoulun biologian, maantiedon ja terveystiedon opettajana. Airaksinen on motivoiva opettaja, joka aktiivisesti kehittää toimintaa koko omassa koulussaan. Hän ottaa työssään huomioon oppimisen ja oppimisympäristön kaikki tasot pienimmästä suurimpaan ja hyödyntää monipuolisia opetusmenetelmiä sekä yhteistyötä alueen järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Hän innostaa ja motivoi oppilaitaan tarkkailemaan ja tutkimaan lähiympäristön tilaa, ilmiöitä ja eliöitä monipuolisesti sekä löytämään vastauksia omasta elämästään. Kestävä kehitys on lähellä hänen sydäntään, ja hän organisoi erilaisia kierrätykseen ja energiatehokkuuteen liittyviä projekteja koulussa yhteistyössä koulun ympäristötiimin sekä lähiseudun yhteistyötahojen, kuten jätehuoltoyhtiön kanssa. Airaksinen kiinnittää erityistä huomiota oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen, positiiviseen ryhmähenkeen ja kiusaamisen ehkäisemiseen. Hän osallistuttaa oppilaita huolehtiman koulun tilojen viihtyisyydestä. Omaa ammattitaitoaan Airaksinen pitää yllä kouluttautumalla säännöllisesti ja monipuolisesti. Hän on osallistunut myös kansainvälisiin koulutuksiin ja opettajavaihtoon sekä ollut mukana Comenius- ja eTwinning-hankkeissa.
Maija Flinkman
Olarin koulu ja lukio, Espoo

Matematiikka ja luonnontiede -erityistehtävästään tunnetun Olarin koulun ja lukion apulaisrehtori, lehtori Maija Flinkman on niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin aktiivinen ja innovatiivinen biotieteiden ja science-opetuksen kehittäjä ja puolestapuhuja. Hän on aikaansa säästämättä ollut käynnistämässä ja kehittämässä Aalto-yliopiston LUMA-toimintaa vastaten erityisesti luonnontieteitä yhdistävistä kärkikursseista. Hän on myös ideoinut Espoon lukioiden yhteistarjottimella olevien laborointikurssien järjestämistä keskuksen LUMARTS-laboratoriossa. Hän on korvaamattomalla panoksella ideoinut ja suunnitellut laboratorion konseptia, varustelua ja toimintamallia, ja on edelleenkin kantava voima laboratorion toiminnassa. Hän on myös aktiivisesti markkinoinut näitä toimintamalleja eri kouluille ja lukioille. Lisäksi Flinkman on toiminut pitkään opettajien täydennyskouluttajana ja opetusmateriaalien tekijänä. Hän on antanut koko sydämensä opiskelijoilleen ja LUMA-toiminnalle.
Pirjo Hellemaa
Helsingin yliopiston maantieteen laitos ja opettajankoulutuslaitos, Helsinki

Lehtori Pirjo Hellemaa on hiljaisesti ja pyyteettömästi edistänyt maantieteen opetusta Suomessa vuosikymmenten ajan. Hänen työnsä maantieteen alan järjestöissä ja opettajankoulutuksessa on ollut äärimmäisen tärkeää ja vaikuttavaa. Hän toimi pitkään myös ylioppilastutkintolautakunnassa maantieteen jaoksen jäsenenä ja oli sitä kautta kehittämässä suomalaista maantieteen opetusta. Helsingin yliopiston LUMA-keskukseen kuuluva maantieteen opetuksen keskus GeOPIste yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella on myös suureksi osaksi hänen aikaansaannoksensa. GeOPIste on järjestänyt pian kymmenen vuoden ajan LUMA-hengessä lukuisia lasten maantiedeleirejä, lainannut opettajille materiaaleja ja välineitä sekä kouluttanut niin opiskelijoita kuin opettajiakin.
Rita Keskitalo
Perniön yhteiskoulu, Salo
Biologian ja maantiedon opettaja ja oppikirjailija Rita Keskitalo kehittää innovatiivisesti omaa opettamistaan ja jakaa siitä kokemuksiaan auliisti myös muille. Hän bloggaa aktiivisesti ja jakaa siellä oppisisältöjä, tehtäviä, työohjeita, oppimisen menetelmiä ja myös oppilaiden tuotoksia esimerkiksi muille. Hän hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessaan ja omassa elinikäisessä oppimisessaan aktiivisesti ja monipuolisesti. Hän osallistuu tarmokkaasti myös oppimateriaalien tuotantoon.
Marjaana Myllylä
Riihenmäen koulu, Mäntsälä

Biologian ja maantiedon opettaja Marjaana Myllylä on tehnyt ansiokasta ja tulevaisuuteen suuntavaa työtä nanotieteiden edistämiseksi kouluopetuksessa. Hän on mm. järjestänyt yläkouluikäisille oppilailleen Muuramessa innostavan NanoScience-kerhon, joka on niittänyt mainetta kansainvälisestikin. Myllylä tunnetaan aktiivisena ja idearikkaana opettajana, jolla on taito saada oppilaansa innostumaan.
Pekka Peura
Martinlaakson lukio, Vantaa

Lehtori Pekka Peura on opettanut fysiikkaa ja matematiikkaa vuodesta 2007. Perinteisestä opetuksesta saamiensa kokemusten pohjalta hän on kehittänyt matematiikan opiskeluun yksilöllisen oppimisen mallin, jossa yhdistellään innovatiivisesti aiemmin maailmalla kehitettyjä, tutkimuksissa oppimista tukeviksi todettuja lähestymistapoja, kuten mastery learning ja flipped learning. Peuran oppijalähtöinen malli on levinnyt useisiin lukioihin ja perusopetuksessakin eri puolille Suomea, myös muiden oppiaineiden opiskeluun. Peura on myös osallistunut aktiivisesti avointen oppikirjojen ja muiden oppimateriaalien tuotantoon.
Margetta Sarkkinen
Keski-Pohjanmaan LUMA-keskus, Kokkola

Luokanopettaja emerita Margetta Sarkkinen on tehnyt merkittävää uudistustyötä koko oman opettajauransa ajan ja levittänyt jo hyvin pitkään LUMA-ilosanomaa. Hänen ansiolistansa on ajallisesti mittava ja hyvin laaja-alainen. Hän on ollut aktiivinen ja innovatiivinen toimija TUKEMIA-hankkeessa, jonka pohjalta hän oli aktiivisesti rakentamassa myös Keski-Pohjanmaan LUMA-keskusta vuonna 2012. Hän on ollut palava sielu opetusalan, elinkeinoelämän ja muun ympäröivän yhteiskunnan LUMA-toimijoiden verkoston luomisessa Keski-Pohjanmaalle. Hänen laajat henkilökohtaiset verkostonsa ovat olleet tärkeässä roolissa tässä toiminnassa. Sarkkinen tunnetaan innostavana ja pedagogisesti pätevänä keskuksen TEKNOKAS–kemianluokassa vierailevien esi- ja alakoulujen oppilasryhmien vierailuohjelmien kehittäjänä ja ohjaajana. Hän on alueellisen kemian kerhotoiminnan ideoija ja tukija, ja on ollut kokoamassa ja ideoimassa sen tueksi laadittua kerho-opasta. Lisäksi hän on ollut tärkeässä roolissa Ilmiöitä ja ihmeaineita -kerhonohjaajien koulutuksen käynnistämisessä Keski-Pohjanmaalla. Hän on innostava, motivoiva ja uutta kehittävä luokanopettajien ja luokanopettajiksi opiskelevien fyke-kouluttaja.
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ry, Helsinki

Johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen on edistänyt pitkään LUMA-aineiden opetusta sekä opinto-ohjausta ja oppilaiden osallistamista etenkin LUMA-aineiden näkökulmasta. Hän kuului Valtakunnallisen LUMA-keskuksen alkuperäiseen johtoryhmään vuosina 2003–2009. Sittemmin hän on ollut aktiivisena ideoijana mukana Kansallisessa LUMA-neuvottelukunnassa vuodesta 2010 sekä Tampereen LUMATE-keskuksen johtoryhmässä vuodesta 2011. Tenhunen-Ruotsalainen tunnetaan rohkeana uudistajana, joka ideoi ja kehittää jatkuvasti erityisesti yrittäjyyskasvatusta ja LUMA-aineiden opetusta tukevia toimintamalleja. Hänen innovaatioihinsa kuuluu mm. virtuaalisen Tiede-TET:n konseptin kehittely. Hänen päämääränään on lisätä LUMA-aineiden opettajankoulutuksen ja työelämän yhteistyötä. Hän on ollut mukana toteuttamassa ensimmäistä Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa -kurssia Helsingin yliopiston aineenopettajaopiskelijoille.
Lasse Vanhanen
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu, Helsinki

Lehtori emeritus Lasse Vanhanen työskenteli Viikin normaalikoulussa ja sen edeltäjissä kaikkiaan lähes 40 vuotta opettaen fysiikkaa ja kemiaa perusopetuksessa ja lukiossa sekä ohjaten opetusharjoittelijoita. Hän on osallistunut aktiivisesti fysiikan, kemian ja matematiikan aineenopettajien koulutusta kehittävän ainelaitosten, opettajankoulutuslaitoksen ja harjoittelukoulujen yhteisen kolmikantaryhmän työskentelyyn. Vanhanen kuului Valtakunnallisen LUMA-keskuksen alkuperäiseen johtoryhmään vuosina 2003–2009. Hän on osallistunut erittäin aktiivisesti LUMA-toimintaan ja tapahtumiin, myös järjestäjänä. Etenkin fysiikan arkipäiväistäminen ja sitä kautta oppilaiden ja opiskelijoiden innostaminen, esimerkiksi jääkiekon fysiikan kontekstissa, on ollut hänen sydäntään lähellä.
Työryhmä Ville Nivalainen ja Vesa Tenhunen
Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus, Joensuu

Koordinaattorit Ville Nivalainen (kuvassa) ja Vesa Tenhunen ovat olleet keskeisessä roolissa ja antaneet merkittävän panoksen koko itäistä Suomea palvelevan Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskuksen perustamiselle vuosina 2011–2013. Ville Nivalainen vastasi mm. LUMA-laboratorion rakentamis- ja varustamisprojektista. Samoin hän järjesti lukuisan määrän koulutuksia paikallisille opettajille, joissa laboratorion sisältämiä oppimisympäristöjä otettiin käyttöön ja perehdyttiin niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Vesa Tenhunen vastasi laboratorion tietotekniikkaan ja erityisesti robotiikkaan liittyvistä hankinnoista. Lisäksi oli keskeisessä roolissa uudenlaisten Tiede- ja työelämäpäivien suunnittelussa ja organisoinnissa. Kyseisten päivien käytännön organisointi vaati kontaktien luomista paikallisiin yrityksiin, kouluihin ja yliopiston sisällä toimiviin tahoihin. Tiede- ja työelämäpäivät ovat vakiintuneet osaksi Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskuksen toimintaa ja ne ovat saaneet erittäin hyvää palautetta kaikilta toimintaan osallistuneilta tahoilta.
Kuvat: Maija Pollari.