Alkoholijuomien säilyvyys
Miksi alkoholijuomat säilyvät sitä paremmin, mitä väkevämpiä ne ovat? Viini hapettuu avatussa pullossa muutamassa päivässä, mutta esimerkiksi votka säilyy hyvin. … Jatka lukemista
Miksi alkoholijuomat säilyvät sitä paremmin, mitä väkevämpiä ne ovat? Viini hapettuu avatussa pullossa muutamassa päivässä, mutta esimerkiksi votka säilyy hyvin. … Jatka lukemista
Vuoden 2010 LUMA-koulu Peltolan koulu Vantaalta järjesti viime vuonna LUMA-viikollaan monenlaista toimintaa. Viikon tavoitteina oli herättää keskustelua eri aiheista ja tarjota tietoa … Jatka lukemista
Kansainvälisessä PALAVA-tutkimushankkeessa tutkittiin muun muassa Suomen, Yhdysvaltain, Iso-Britannian sekä Slovenian kemian opettajaksi opiskelevien mallintamis- ja visualisointiprosesseja kaasujen kokoonpuristuvuuteen liittyen. Hankkeeseen osallistuneet … Jatka lukemista
Porvoossa Haikon kartanon upeissa maisemissa on parhaillaan käynnissä valtakunnallisen LUMA-keskuksen historian ensimmäinen kansainvälinen tiedeopetuksen symposiumi. Ohjelmassa on kiinnostavia luentoja kansainvälisine puhujineen. … Jatka lukemista
Keminmaan lukion LUMA-toiminnan ympärille on vuosien myötä syntynyt laaja yhteistyöverkosto, jonka ansiosta opiskelijoilla on ollut kuluneenakin lukuvuonna mahdollisuus matematiikan ja luonnontieteiden … Jatka lukemista
Toinen Millennium Youth Camp -nuortenleiri järjestettiin Nurmijärven Kiljavalla ja ympäri pääkaupunkiseutua kaksi viikkoa sitten. Vaikka leirissä on kyse tieteestä, olivat … Jatka lukemista
Kansainvälisen kemian vuoden kunniaksi esitetään marraskuun 11. päivä kantaesityksenä Ilkka Pollarin kirjoittama pienoisnäytelmä A.I. Virtasen elämäntyöstä valtakunnallisen LUMA-keskuksen järjestämän LUMA-juhlaseminaarin yhteydessä. Esityspaikkana … Jatka lukemista
Noin 200 lasta, nuorta ja aikuista viihtyi luonnontieteen ja matematiikan äärellä Jippo-tiedepäivänä 7.5.2011 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Kun tapahtuma järjestettiin … Jatka lukemista
Tampereelle avattiin 19.4. uusin kansallisen LUMA-verkoston jäsen LUMATE-keskus. Keskus painottaa oppiaineita ylittävää yhteistyötä ja teknologiaa LUMA-aineiden opetuksessa. Tavoitteena on tukea opettajia sekä opettajaksi … Jatka lukemista
Maamme matematiikan opetuksessa on ongelmia, mutta mitä ja missä? Tässä yliopistonäkökulma alkuvaiheen yliopisto-opintojen ja LUMA-toiminnan suunnalta. Olen seurannut siirtymää lukiosta yliopistoon varsin … Jatka lukemista